Verkkouutiset

Wagnerin sotilaat poseerasivat vallatun paikkakunnan edustalla Itä-Ukrainassa. / Twitter

Venäjällä pelätään palaavia Wagner-sotilaita – ”hyvin vaarallisia”

Tuhansia taisteluista selvinneitä rikollisia on palaamassa kevään aikana kotimaahansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sodasta palaavat Wagner-ryhmän palkkasoturit ovat herättäneet huolta Venäjällä.

Viime heinäkuun jälkeen arviolta 40 000 vankia on värvätty Wagnerin riveihin ja passitettu suoraan eturintaman taisteluihin. Rikollisille on luvattu armahdusta puolen vuoden asepalveluksen jälkeen. Ukrainan mukaan noin 30 000 heistä on kuollut, haavoittunut tai jäänyt vangiksi.

New York Times -lehden näkemien asiakirjojen perusteella suurin osa sotaan hallituista on tuomittu ryöstöjen kaltaisista rikoksista, mutta joukossa on myös raiskauksiin syyllistyneitä ja murhaajia.

Russia Behind Bars -järjestöjen johtaja Olga Romanova sanoo sodan tehneen käytännössä kaiken sallituksi. Hänen mukaansa tuhansien vankien vapauttamisella voi olla merkittävät vaikutukset yhteiskunnalle.

– Ei ole enää rikoksia eikä rangaistuksia, Romanova toteaa.

Viime kesänä Wagneriin liittyneet vangit ovat palanneet viime viikkojen aikana takaisin Venäjälle. Monet ovat saaneet käteispalkkioita ja ansiomerkkejä.

Värväytyneitä vankeja edustava asianajaja Jana Gelmel huomauttaa monien kärsivän vakavista psykologista ongelmista. Hänen mukaansa Wagner-taistelijat palaavat uskossa, että he ovat tappaneet ihmisiä Äiti-Venäjän puolesta.

– Nämä voivat olla hyvin vaarallisia ihmisiä, Gelmel toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)