USU: Peltipoliisien tuottoisuus romahti

Poliisin nopeuskameravalvonnan seuraamusmäärät ovat romahtaneet.
Nopeusvalvontaa E8 -tiellä Torniossa 15 .joulukuuta 2019. LEHTIKUVA/IRENE STACHON
Nopeusvalvontaa E8 -tiellä Torniossa 15 .joulukuuta 2019. LEHTIKUVA/IRENE STACHON

Niin kutsutut peltipoliisit antoivat viime vuonna ylinopeutta ajaneille yhteensä hieman vajaat 78 000 sakkoa ja liikennevirhemaksua. Poliisi ei kerro summia.

Uutissuomalaisen mukaan seuraamusten määrä laski reilun kolmanneksen vuodesta 2021, jolloin peltipoliisit antoivat yhteensä noin 124 000 sakkoa ja liikennevirhemaksua.

Poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Poliisihallituksesta arvioi Uutissuomalaiselle, että polttoaineiden kallistuminen on hillinnyt autoilijoiden kaasujalkaa. Lisäksi liikennevalvonnan ja seuraamuskäsittelyn poliisiresurssia jouduttiin viime vuonna keskittämään muun muassa ukrainalaispakolaisten vastaanottoon ja purkamaan yleistä rikosilmoitusten sumaa.

– Työntekijävajeesta johtuen tolppakameroita pidettiin sammuksissa normaalia enemmän. Samasta syystä jouduimme nostamaan ylinopeuksien puuttumiskynnystä automaattisessa nopeusvalvonnassa, Ihalainen kertoo.

Tänä vuonna peltipoliiseja pystytetään maanteiden varsille aiempaa vähemmän, koska kamerahankintoja kilpailutetaan ja maanteitä on saatu turvallisemmiksi olemassa olevien tolppakameroiden avulla.

Poliisilla on vuosittain ollut käytössään hieman vajaat kaksi miljoonaa euroa kamerahankintoihin. Ihalaisen mukaan uusimmassa ennen kesää tehtävässä kilpailutuksessa hankitaan muutamia kymmeniä kameroita. Tarkempi kustannus selviää myöhemmin.

Uusien kameroiden asennukset menevät loppuvuoteen ja osa alkuvuoteen 2024.

Kansanedustajan mukaan autoilu on jo tehty hankalaksi erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Tehovalvonta paljasti satoja liikenneturvallisuutta vaarantavia rikkomuksia.
Puhelinhuijausten vaaroista muistutetaan asukastilaisuudessa Lappeenrannassa.
Mainos