Artikkelit: Politiikka

Kirjoittajien mukaan arvopohjainen realismi vie maamme uuteen aikaan.
Kansanedustajan mielestä hyvinvoinnissa on otettu takapakkia.
Julkisen talouden tasapainottaminen on edellytys kestävälle kehitykselle, kansanedustaja muistuttaa.
Kansanedustajan mielestä perintöveron alentamista tulee jatkaa loppuun saakka.
Yleistuki liittyy sosiaaliturvauudistukseen, jonka tavoitteena on yksinkertaistaa tukijärjestelmää.
Pääministerin mukaan tuoreet työllisyysluvut ovat murheelliset.
Kansanedustajan mukaan vastaava lainsäädäntö on Euroopassa yleinen.
Kansanedustajan mukaan meillä on edelleen paljon työtä tehtävänä.
Nostajien joukossa ovat Antti Rinne ja Timo Soini.
Pääministeri johtaa Suomen valtuuskuntaa YK:n kestävän kehityksen kokouksessa.
Kansanedustajan mukaan kyse on maamme kilpailukyvystä.
Antti Kurvinen väittää nykyhallituksen kiihdyttävän maan alueellista eriytymistä.
Kansanedustaja sanoo tavanneensa monia naisia ja terveydenhuollon ammattilaisia, jotka tarvitsevat apua aborttikokemuksen läpikäymiseksi.
Entisen kokoomusjohtajan mukaan nykyisellä pääministerillä on rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä.
Alexander Stubb kehuu Kultarannan läheltä löytyviä kirkkoja.
Saara-Sofia Sirénin mukaan budjetin kokonaistaso on liian korkea.
Kansanedustajan mielestä unionista on tullut "likainen pakkovalta".
Norjalaiset ja suomalaiset ovat Pohjoismaiden epäileväisimpiä poliitikkoja kohtaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja moittii ay-liikettä toimettomuudesta.
Pääministeripuolue kokoomus on kakkosena.
Suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan oikeistolaistuneet.
Ryhmäjohtaja tarjoaa ratkaisua syntyvyyden laskuun.
Poliittiseen oikeistoon sijoittaa itsensä 49 prosenttia, vasemmistoon 31 prosenttia ja keskustaan 19 prosenttia.
Kansanedustaja kiistää vihaavansa kenenkään rakkautta.
Ei palkassakaan ole mitään lapsikorotuksia, huomauttaa kansanedustaja.
Kansanedustajat arvostelevat vasemmistoliiton ulostuloja.
Valtiovarainministerin mukaan kuuluisa edeltäjä pysyi tiukkana opposition ja vasemmiston edessä.
Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan äänestäjillä on oikeus tietää säästölistasta.
Vihreiden varavaltuutettua ei nimitetty kaupungin yhtiön hallitukseen.
Oppositiopoliitikon mielestä hallitus alisuoriutuu työssään.
Kansanedustajan mukaan työvoiman tarve voi kasvaa hyvinkin nopeasti.
Kotihoidon tukea saa jatkossa kolmen vuoden Suomessa asumisen jälkeen. Tavoite on parantaa kotoutumista.
Opposition mielestä hallitus romuttaa työmarkkinat.
Kokoomusedustajan mukaan SDP:lla ei ole hopeanuolta, vaan vain pientä piperrystä.
SDP:n puheenjohtajan mukaan puolue linjaa taloustavoitteensa syksyllä 2026.
Yhteisöä on syytetty kehnosta työilmapiiristä ja autoritaarisesta johtamisesta.