Artikkelit: Matkailu

Varoitus koskee koko saarta.
Kohde on saanut kansainvälistäkin huomiota.
Riskiä voi pienentää huolellisella toiminnalla.
Turvallisuusasiat kannattaa huomioida lomamatkallakin.
Viranomaiset haluavat tarkastella sometietojasi ennen maahan pääsyä.
Asian hoitamista ei kannata jättää viime tinkaan.
Suomalaisten suosikkikohde kaipaa hengähdystaukoa.
Finnairin hinnoittelujohtajan mukaan kyseessä on ilmailualalla yleinen käytäntö
Suomalaisille arkinen asia on eksoottista maailmalla.
Kasvuhalukkuus erottuu selvästi muusta yrityskentästä.
Lentojen peruntumisen vuoksi turisteja on jäänyt jumiin lentoasemalle ilman majoitusta.
Ekonomistin mukaan pohjoisessa jarrua ei tunneta.
Ulkomaiset turistit ovat kotimaisia matkailijoita valmiimpia maksamaan kovia hintoja lomien aktiviteeteistä.
Kausityöntekijän mukaan moni asia ihmetyttää matkailijoita.
Eniten matkustajia tulee Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta.
Jo 75 reittilentoyhteyttä tuo talvikaudella turisteja pohjoiseen.
Hotelliyön keskihinta voi sesongissa nousta yli 300 euroon.
Lentoyhtiön mukaan tekoäly on vähentänyt ilmakuoppien keskelle joutuvien lentojen määrää.
Lomakohteen valinnassa on tapahtunut selvä muutos.
Britannia varoittaa kansalaisiaan saastuneen alkoholin riskistä. Taustalla ovat matkailijoiden kuolemat.
Osa lentoyhtiöistä on palauttanut juomatarjoilun lennoilleen.
Toiminta on kärsinyt merkittävästi koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia vähentyneen turismin takia.
Tiedonsiirron hinnat kannattaa selvittää etukäteen.
Asia kannattaa tarkastaa hyvissä ajoin.
Syyslomat lähestyvät, ja monilla on edessä odotettu irtiotto arjesta.
Toimitusjohtajan mukaan velat on maksettu.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat jo lähes pandemiaa edeltäneellä tasolla.
Miljoonilla suomalaisilla on krooninen sairaus, joka kannattaa ottaa huomioon matkaa suunnitellessa.
Taustalla on muun muassa itärajan sulkeminen.