Artikkelit: Ulkomaat

Joukkojen johtajan mukaan edes jalkojen menetys ei estä sotilaita taistelemasta.
Viranomaiset epäilevät yli 30 pappia ja nunnaa vakoilusta.
Venäjän johtava tv-propagandisti katsoo, että elämä on yliarvostettua.
Ukrainan armeijan mukaan venäläisjoukkoihin on kohdistunut toinenkin tuhoisa isku.
Puolustusministeriön mukaan Venäjä jatkaa hyökkäystoimintaansa tänä vuonna.
Useamman uudenvuodenvideolla esiintyneen henkilöllisyys on saatu selville.
Jevgeni Prigozhinin mukaan Bahmut on linnoitettu jokaista taloa myöten.
Asiantuntijan mukaan Venäjä uskoo talven toimivan sen eduksi.
Pakkovärvätyt lähetetään Ukrainaan ilman riittävää koulutusta, ja heiltä puuttuvat asianmukaiset tarvikkeet.
Prikaatille toimitettiin myös luotisuojia ja muita talvivarusteita.
Ukraina sanoo ampuneensa alas noin 500 iranilaisvalmisteista lennokkia syyskuun jälkeen.
Mehdi Mohammadifard pidätettiin syyskuussa mielenosoitusten yhteydessä.
Forecan mukaan Kiovassa voi olla jopa 15 astetta pakkasta.
Sotaa seuraavien kansallismielisten bloggareiden mukaan hyökkäyksiä pitää tukea jatkoiskuilla.
USA:n F-35-hankevirasto ja Lockheed Martin ovat sopineet enintään 398 F-35-hävittäjän toimituksesta.
Miesten kerrotaan paenneen harjoitusleiriltä Itä-Ukrainasta.
Arvokas lennokki katosi USA:lta tiedustelutehtävän yhteydessä vuonna 2011.
Ukrainan presidentin mukaan Venäjä suunnittelee pitkäkestoista hyökkäyskampanjaa.
Propagandakanavien perusteella suuri uhriluku saattaa johtua sotilasjohdon virheestä.
Videoilla esiintynyt on pietarilainen luotettu Venäjän valtapuolueen jäsen.
360-animaatiossa katsoja saa itse päättää minne päin katsoo.
Ex-tiedustelupäällikön mukaan uutta ja omaa teknologiaa ei juurikaan ole.
Kalev Stoicescun mukaan pakotteet iskevät pian Venäjän talouteen täydellä teholla.
Ukraina sai käännettyä sodan kulun edukseen syksyllä.
Yhdysvalloissa 40 prosenttia tartunnoista on uuden variantin aiheuttamia.
Diktaattorin lapsi esiintyy toistamiseen julkisuudessa.
Uudenvuoden erikoislähetyksessä maan ilmoitettiin laajenevan, "piditte siitä tai ette".
Arviot uhrien määrästä vaihtelevat valtavasti.
Saksa on alkanut valmistaa RCH 155 -haupitseja.
Pormestarin mukaan lämmönjakelussa on ollut ongelmia, mutta vedenjakelu toimii.
Vladimir Putinin ystäviä löytyi uutena vuonna maailmalta kolmisenkymmentä.
Ben Hodgesin mukaan lännen pitäisi tarjota Ukrainalle pitkän kantaman aseita.
Koko maa olisi Anne Applebaumin mukaan täynnä keskitysleirejä ja Venäjä valmistelisi jo seuraavaa sotaa.
Tutkijoiden mukaan Vladimir Putin ajaa yhä todennäköisemmin maansa romahdukseen.
Pohjois-Korea teki vuonna 2022 ennätysmäärän ohjuskokeita.
Jens Stoltenbergin mukaan lännen on oltava valmis antamaan pitkäaikaista tukea Ukrainalle.
David Satterin mukaan Vladimir Putin toistaa Neuvostoliiton mielikuvitustarinaa.
Matkustajille saatetaan tehdä myös satunnaistestejä uusien virusmuunnosten tunnistamiseksi.