Artikkelit: Ulkomaat

Nikolai Patrushevin mukaan Venäjä ei ole sodassa Ukrainan kanssa.
Järjestön aluejohtajan mukaan Kiinassa kiertävät muunnokset ovat tuttuja.
Ukrainalainen kansanedustaja kehottaa länsimaita ottamaan mallia Puolasta.
Venäjän puolustusministeriö oli ilmoittanut yhteisharjoituksista aiemmin.
Oleksandra Matviichukin mukaan kaikki sotarikolliset on saatava vastuuseen.
Turvallisuuspolitiikan huippuasiantuntijan mukaan Eurooppa on suuren valinnan edessä.
Venäjän on väitetty valmistelevan uutta hyökkäystä mobilisoitujen joukkojen avulla.
Ukrainan presidentin mukaan Venäjä hyökkää entistä kovemmin.
Yhtymäkohdat ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheisiin ovat Ukrainassa Klas-Göran Karlssonin mielestä ilmeisiä.
Venäjän ilmavoimien operatiivisten häivehävittäjien määrä kasvoi vuodenvaihteessa yli kaksinkertaiseksi.
Edward Lucasin mielestä 2023 on Ukrainan voiton vuosi.
Keski-Euroopassa on nautittu viime viikkoina poikkeuksellisen lämpimästä talvisäästä.
Raamatun 969-vuotiaan Metusalahin saavutus voi tulla tulevaisuudessa ulottuvillemme.
Sotatieteiden tohtorin mukaan ratifioinnilla kiristämiselle ei saa antaa periksi.
Venäläisen oppositiopoliitikon mukaan Ukrainan tuhoaminen on Venäjän diktaattorille vain välitavoite.
Kiina on lisännyt viime aikoina sotilaallista toimintaansa saaren ympärillä.
Tiedottajan mukaan flunssainen potilas suljettiin tarkoituksella samaan selliin.
Ammutut ohjukset eivät vaikuta aiheuttaneen tuhoja.
Katolisen kirkon johtaja vaati jälleen kerran konfliktin lopettamista.
Ukrainalaislehti luonnehtii kaatuneita "Putinin tykinruoaksi".
Vuonna 2026 alkavat muutokset koskevat rekisteröintijärjestelmää.
Liiga valitsi tähdistöotteluun yhteensä kuusi venäläistä pelaajaa.
Kielteisen kehityksen juuret juontuvat Maria Snegovajan mukaan imperialismin ja maaorjuuden perintöön.
Asiantuntijan mukaan taloudellinen voima ratkaisee kulumissodassa.
Ukrainan presidentin mukaan tilanne rintamalla on vaikea.
Ohjelmistovirhe aiheutti toissa kesänä vaaratilanteen Kööpenhaminassa.
Kylmä talvi ja Venäjän infrastruktuuri-iskut ajavat ukrainalaisia pakolaisiksi.
Roomalaiset onnistuivat kehittämään itseään korjaavan betonilaadun.
Ohjukset osuivat pihalle tyhjän asuntolan ja autotallin viereen.
Vain harva venäläinen kokee syyllisyyttä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.
Ulf Kristerssonin mukaan Ruotsi ei ole valmis kaikkiin Turkin vaatimuksiin.
Tunkeutuja vahvistaa asemiaan etelässä ja pohjoisessa.
Mobilisoituja on määrätty presidentin käskyn vastaisiin tehtäviin.
Condoleezza Rice ja Robert Gates sanovat Ukrainan tarvitsevan kiireesti lisää aseapua.
Kuollut vaikuttaja oli Dagestanin alueen entinen pääministeri.
Xi Jinping johdattaa kiinalaistutkijoiden mukaan maataan kohti taloudellista romahdusta.
Kirkkoa johtava patriarkka Kirill on Elisabeth Brawn’n mukaan yhä selvemmin Kremlin kätyri.