Artikkelit: SDP

Kansanedustaja toivoo, että asiat selvitetään ilman, että aiheutetaan hämmennystä.
Kansanedustaja pitää riippumatonta selvitystä häirinnästä tärkeänä.
Kansanedustaja toivoo, että jatkossa asiat selvitettäisiin sisäisiä väyliä pitkin, eikä julkisuudessa.
SDP:n puoluejohto vastasi vältellen kysymyksiin eduskunta-avustajien kohtelusta.
Terapeutti-Villenä tunnettu kansanedustaja sanoo, etteivät kaikki asiat ole vielä tulleet pintaan.
Ville Merisen vaatima "neutraalimpi taho" sai nyt selityksensä, sanoo Tere Sammallahti.
Kokoomusedustaja kommentoi STT:n paljastuksia SDP:n ryhmäjohtajan uudesta roolista häirintäkohussa.
SDP:n eduskuntaryhmän johtajan mukaan selvitykselle etsitään vielä tekijää.
Kansanedustajan mielestä keskustalaiset haluavat takaisin SDP:n aisankannattajaksi.
Kyselyn perusteella epäasialliseen käytökseen pyritään puuttumaan vakavasti.
Tere Sammallahden mukaan kansanedustajien käytös on myös poliittisen johdon asia.
Häirintätapausten käsittely herättää kysymyksiä kansanedustajien keskuudessa.
Ryhmäjohtajan mukaan johtopäätöksiä tehdään selvityksen jälkeen.
Kansanedustaja liittyy kahteen SDP:ssä ilmi tulleeseen häirintätapaukseen.
Kansanedustaja pitää SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan lausuntoa käsittämättömänä.
Silminnäkijät ovat kertoneet useista vaietuista häirintätapauksista SDP:ssä.
Kansanedustaja kehottaa puoluetta lopettamaan rikollisten suojelun.
Mia Laihon mukaan juhlista on koitunut enemmän harmia kuin iloa.
Kohu eduskunta-avustajien häirinnästä edellyttää Marko Kilven mukaan ulkopuolista selvitystä.
Pääministerin mukaan kyseessä ovat hyvin vakavat asiat ja rikokset.
Kansanedustaja tapaa eduskunnan puhemiehen ensi viikolla.
Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin, Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja Kasperi Summanen sanoo näkökulmassaan.
Tarja Filatovin mukaan epäasialliseen käytökseen pitää puuttua.
Ryhmäjohtajan mukaan häirintään on puututtava paremmin.
Tere Sammallahden mielestä eduskunnassa häirintään syyllistyneet pitää saada vastuuseen.
Paljastukset kuohuttavat eduskuntaryhmässä.
Puolueen eduskuntaryhmässä on ollut useita häirintätapauksia.
Pia Kauma korostaa, että poliittiset päätökset onkin tehtävä "Suomi first" -asenteella.
Valtiovarainministerin mukaan sitoutuminen puolustusmenoihin ja finanssipolitiikan sääntöihin tarkoittaa leikkauksia.
Joka viides piiripäättäjä pitää velkajarruun sitoutumista vääränä päätöksenä.
Tytti Tuppuraisen mukaan sote-järjestelmä vaatii korjaamista.
Maggie Keskisen mukaan gallupjohtajankin on tehtävä selväksi, mitä mielikuvien takana on.
Niina Malmin mukaan perussuomalaiset yrittävät kääntää huomion pois omista ikävistä päätöksistään.
Timo Heinosen mukaan kokoomuksen ei pidä lähteä tällaiseen hallitukseen.
Joka kolmas puoluepäättäjä ei haluaisi samaan hallitukseen kokoomuksen kanssa.
Puolue ajaa edelleen veroa, jonka valtiovarainministeriö tyrmäsi vuosia sitten.
Susanne Päivärinnan mukaan työn verotuksen kiristäminen kampittaisi talouskasvua.