Artikkelit: -FI

Työnantaja maksaa sadan euron palkankorotuksesta yli 120 euroa.
Venäjän taloudelle asetetuilla laittomilla rajoituksilla voi todellakin olla negatiivinen vaikutus, maan diktaattori sanoo.
Pahimmassa tapauksessa jätämme jälkipolvillemme velkataakan ja viemme heiltä velanottokyvynkin.
Politiikka on loppujen lopuksi yhteisten asioiden hoitamista.
Turkin parlamentti hyväksyi puolenyön aikaan Suomen jäsenyyden.
Ukrainan kerrotaan hyödyntäneen radio- ja matkapuhelinviestinnässä saatuja tietoja.
Kremliä myötäilleen linjan keskiössä on Constanze Stelzenmüllerin mukaan ex-liittokansleri Gerhard Schröder.
Kaupungin täysi saartaminen vaikuttaa yhä epätodennäköisemmältä.
Tobias Billströmin mukaan ei ole enää varmaa, että Ruotsi olisi puolustusliiton jäsen ennen kesän huippukokousta.
Lakimies muistuttaa, että menettely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Kaksi helikopteria törmäsi toisiinsa kesken koulutustilaisuuden.
Ulf Kristersson sanoo arvostavansa Petteri Orpon vakaata johtamistyyliä.
Pohjoisessa voi tulla paikoitellen lumikuuroja.
Ilmavoimat lentää Itämeren alueella säännöllisesti Naton lento-osastojen kanssa.
Wall Street Journalin toimittajan kiinniottoa Venäjällä pidetään poliittisena.
Suomen Olympiakomitean mukaan lasten ja nuorten liikkumiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota.
Ryhmäjohtajan mukaan SDP:n talouslinjassa on isoja virheitä.
Venäjää muistutetaan sen hyökkäyksestä itsenäiseen ja suvereeniin Ukrainaan.
Tämä on kaksi kertaa Itävallan pinta-ala, presidentti vertasi.
Puolueen puheenjohtajan mukaan tavoite on voimassa, mutta se ei ole ajankohtainen.
Wall Street Journalin kirjeenvaihtajan syytteitä pidetään tekaistuina.
Urmas Reinsalun mukaan ukrainalaisten inhimillinen rohkeus inspiroi koko länttä.
Selvityksen mukaan useat tunnetut brändit eivät ole kavahtaneet hyökkäyssotaa.
Yhdysvallat tukee kaikkia kansainvälisiä pyrkimyksiä tutkia sotarikoksia Ukrainassa.
Viranomaislähteen mukaan on epätodennäköistä, että asiaa ehditään käsitellä torstaina.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys järjestettiin tänä vuonna 87 maassa, joissa oli yhteensä 217 äänestyspaikkaa.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan Suomi tarvitsee talouskasvua.
Petteri Orpon mukaan asiaan pitää saada ennen vaaleja selko pääministeriksi pyrkiviltä henkilöiltä ja puolueilta.
Suurimmat lumensyvyydet mitataan yleensä maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa.
Asiantuntijan mukaan tapaus vie USA:n ja Venäjän vastakkainasettelun taas uudelle tasolle.
Kauppojen myynnin arvo kasvoi myyntimäärien laskusta huolimatta.
Räjähdys synnytti suuren tulipatsaan Sverdlovskin alueella.
Ajoneuvon kuljettajan on annettava esteetön kulku suojatielle tulevalle jalankulkijalle.
Kansanedustajan mukaan ainoastaan kokoomuksella on uskottava talousohjelma.
Suomen Yrittäjien mukaan veronkiristykset vähentäisivät yritysten kasvuhaluja ja investointeja.
Ukrainan ulkoministeri muistuttaa, että Venäjä käy kolonialistista sotaa.
Martti Hetemäen mukaan ajautuminen hallitsematomaan velkaantumiseen on mahdollista.
Kokoomus lupaa suomalaisille edullisen sähkön ohjelman.
Ukrainalaisten sabotööriryhmien kerrotaan toimivan tehokkaasti miehitetyillä alueilla.