Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen tyrmää SDP:n talouspoliittisen ohjelman veronkorotuslinjan. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee työntekoa ja talouskasvua, ei velkaa ja veronkorotuksia.
– SDP:n esittämä miljardien veronkorotusohjelma olisi suurta myrkkyä talouskasvulle ja työllisyydelle, joiden varaan puolue on laskenut koko talouspoliittisen linjansa. SDP:n linja on sisäisesti ristiriitainen, Häkkänen sanoo tiedotteessa.
Antti Häkkäsen mukaan ei ole olemassa sellaisia veronkorotuksia, jotka eivät osuisi suomalaisiin palkansaajiin, eläkeläisiin ja yrityksiin.
– On suomalaisten sumuttamista väittää muuta. Veronkorotusten tie on kylmä tie. Miljardiluokan veronkorotukset suomalaisille yrityksille johtaisivat väistämättä työpaikkojen menettämiseen. Yrittäjyyden kannusteita tulee parantaa, eikä heikentää, Häkkänen sanoo.
Häkkänen toivoo SDP:ltä paluuta pääministeri Paavo Lipposen aikaan. Lipponen toimi Suomen pääministerinä vuosina 1995–2003. Antti Häkkäsen mukaan puolue näki tuolloin vastuullisen taloudenpidon, työnteon ja työn verotuksen keventämisen arvon.
– Kun lukee Lipposen SDP:n vaaliohjelmia vuosilta 1995, 1999 ja 2003, ei SDP:tä tunnista samaksi puolueeksi.
– Paavo Lipposen kaudella SDP puolusti palkansaajaa ja kannatti työn verotuksen keventämistä julkisen talouden tasapainottamisen rinnalla. Tuolloin puolue julisti isoon ääneen, että vain työtä tekemällä pelastetaan hyvinvointiyhteiskunta.
Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan nyt SDP ”flirttailee velkaantumisen jatkamisella, miljardiluokan veronkorotuksilla ja downshiftauksella eli työnteon vähentämisellä”.
– Edeltävät sukupolvet ovat työllään rakentaneet Suomesta sivistyneen, hyvinvoivan ja vauraan yhteiskunnan. Meillä on velvollisuus pitää huoli siitä, että Suomi on yhtä hyvä maa lapsillemme ja heidän lapsilleen. Nyt on oikea aika työnteon kunnianpalautukselle, Häkkänen sanoo.