Ylen suuri vaalikeskustelu torstai-iltana päätti eduskuntavaalien puoluejohtajatenttien sarjan. Ilta alkoi Nato-keskustelulla.
Puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin Suomen Nato-jäsenyydestä, jota Turkki oli juuri viimeisenä jäsenmaana ratifioimassa, ja siihen liittyviin ydinaseisiin.
Kokoomuksen Petteri Orpolta kysyttiin, miten tiiviisti Suomi voi olla Naton ”ydinasekysymyksessä” mukana.
– Ensiksikin, tämä on ihan valtavan suuri päivä isänmaalle, että Nato-jäsenyys sinetöityy. Se on meidän Euroopan unionin jäsenyytemme jälkeen toiseksi suurin tekemämme ratkaisu, Petteri Orpo aloitti.
– Nato-jäsenyyteen kuuluu oleellisena osana ydinasepelote. Näen sen niin, että se tuo, pelotteen myötä, rauhan. Se on se, mikä on se pidäke Venäjälle. Ennen kaikkea että meillä on vahva suoja, vahva turva. Sen tähden on aivan loogista, että kun olemme kaikessa Naton harjoitustoiminnassa mukana, niin harjoitellaan myös niitä tilanteita, joissa tätä Naton kovinta pelotetta harjoitellaan käyttämään. Myös se, että on harjoiteltu, on osa sitä pelotetta.
– Samaan aikaan sanon sen, että me emme ydinaseita Suomeen halua, eikä niitä ole kukaan tänne tarjoamassa.
Petteri Orpon mukaan Suomen turvallisuus ja Nato-jäsenyyden rakentaminen ovat seuraavan eduskuntakauden kaikkein tärkeimmät kysymykset epävakaan maailmantilanteen vuoksi.
– Näihin pitää kiinnittää erikoinen huomio. Me olemme sitoutuneet, kun olemme hakeneet Nato-jäsenyyttä, siihen että käytämme vähintään kaksi prosentttia (budjetista puolustusmenoihin). Me olemme antaneet sen lupauksen näille muille Nato-maille, että me täytämme tämän, ja siitä meidän pitää pitää yhdessä kiinni, Orpo sanoi.
– Kokoomus on ehdottanut, ja ehdotan, että seuraavalla kaudella eduskunnassa tehdään parlamentaarinen työ. Aikanaan tehtiin Kanerva-työryhmä… Samalla tavalla etsitään se polku, ja sitoudutaan yli vaalikausien tähän vähintään kahden prosentin määrään.
Kokoomusjohtajan mukaan tilanne ympärillä on kuitenkin niin vakava, että turvallisuuteen ja puolustukseen pitää käyttää niin paljon ”kuin se vaatii”.
30/30. Se oli siinä! Suomen Nato-jäsenyys varmistui! Turkin parlamentti on hyväksynyt jäsenyytemme puolustusliitossa. Suomen paikka lännessä saa sinettinsä!
Kiitos Suomen kansalle, joka sai eduskunnan enemmistön jäsenhakemuksen taakse. 🇫🇮
— Petteri Orpo (@PetteriOrpo) March 30, 2023
”Maailmantilanne on niin epävakaa. Naapuri käy sotaa. Meidän täytyy käyttää turvallisuuteen ja puolustukseen se, minkä se vaatii”, @PetteriOrpo toteaa.#kokoomus #ylevaalit #vaalit2023
— Janina Haapaniemi (@HaaJanina) March 30, 2023
”Nato-jäsenyys on suuri päivä Suomelle ” Kyllä ja kokoomus on kannattanut Natoon liittymistä jo vuosia #kokoomus #YleVaalit @PetteriOrpo
— Minni Rantanen (@MinniRantanen) March 30, 2023