Verkkouutiset

Joensuun kaupungintalo. WIKIMEDIA COMMONS/ANALEMMA CC-BY-SA-4.0

Kaupunginjohtajaksi haettu toisen ihmisen nimellä

Lakimies muistuttaa, että menettely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joensuun kaupunginjohtajaksi on haettu toisen ihmisen nimellä, kaupunki kertoo tiedotteessa.

Haku Joensuun kaupunginjohtajaksi päättyi 29. maaliskuuta. Hakemuksia tuli kaupungin mukaan yhteensä 22 kappaletta. Joensuun kaupungille tuli tänään torstaina yhteydenotto, jonka mukaan yksi julkaistuista hakijoista ei ole tehnyt hakemustaan itse.

Ylen julkaiseman uutisen mukaan toisen ihmisen nimellä tehtyjä hakemuksia voi olla muitakin. Valehakijoiden joukossa oli Ylen mukaan esimerkiksi kaksi sosiaalisen median sisällöntuottajaa, joita on kiusattu internetissä avoimesti.

Joensuun kaupunki pyytää olemaan yhteydessä kaupungin kirjaamoon, mikäli nimeä on käytetty hakemuksessa väärin.

– Olemme todella pahoillamme kiusaamisen kohteeksi joutuneiden henkilöiden puolesta. Joensuun kaupunki tuomitsee kaikenlaisen kiusaamisen, myös nettikiusaamisen. On hyvin ikävää, että meidän hakuprosessiamme on käytetty työkaluna kiusaamiseen. Selvitämme, kuinka jatkossa estämme tällaisen toiminnan, toteaa Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jere Nuutinen tiedotteessa.

Joensuun kaupunki käyttää hakemuksien vastaanottamiseen Laura-järjestelmää, jota käyttävät myös monet kunnat, hyvinvointialueet ja yritykset. Laura-järjestelmässä ei vaadita vahvaa tunnistautumista, jotta kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus jättää hakemus. Tunnistautuminen rajaa pois hakijat, joilla ei ole mahdollisuutta vahvaan tunnistautumiseen ja saattaa hakijat näin epätasa-arvoiseen asemaan. Näin toimitaan myös Joensuun kaupungin hakemuksissa.

– Hakemusten käyttäminen nettikiusaamiseen on meille täysin uusi ilmiö, tällaista ei ole tullut koskaan ennen vastaan. Meidän täytyy pohtia, vaaditaanko hakemuksiin jatkossa vahva tunnistautuminen. Hakemisen kynnys on haluttu pitää mahdollisimman matalana, sillä haluamme, että myös ihmiset, joilla ei ole esimerkiksi pankkitunnuksia, voivat hakea avoimia työpaikkoja, kertoo Joensuun kaupungin vs. henkilöstö- ja yhteysjohtaja Satu Huikuri.

Toisen henkilön nimellä esiintymisestä voi tulla seurauksia.

– Hakemuksen täyttäminen toisen henkilön nimissä voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kyseessä voisi olla tapauksesta riippuen esimerkiksi identiteettivarkaus tai asiakirjan väärennös. Toivomme, ettei tällainen ilmiö yleisty, toteaa Joensuun kaupunginlakimies Mikko Kärkkäinen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)