Artikkelit: Varjolaivasto

Väärennetyn lipun alla purjehtiva alus voidaan määrätä käyttökieltoon.
Ministeri kuvailee Venäjän varjolaivastoa suureksi haasteeksi.
Aikapommi Itämerellä laukeaa ennen pitkää, varoittavat viisi suomalaista merikapteenia.
Meridroonien avulla varjolaivaston tankkereita voitaisiin seurata tarkasti.
Moskovasta vihjataan, että alusten pysäyttämiseen saatetaan puuttua.
Varjolaivasto näkyy nykyään päivittäin Suomenlahden merivartioston arjessa.
Säiliöalus pysäytettiin Venezuelan lähistöllä.
Kristi Noemin mukaan operaatiot toimivat varoituksena maailman rikollisille.
Ukraina pyrkii tekemään aluksesta merikelvottoman henkilö- ja ympäristövahinkoja aiheuttamatta.
Asiantuntija arvelee Venäjän kyvyn rahoittaa sotaansa heikkenevän.
Itämeren strateginen merkitys Venäjälle on kasvanut merkittävästi hyökkäyssodan alkamisen jälkeen.
Analyytikon mukaan varjolaivaston toimiin Itämerellä on vaikea puuttua.
Kansanedustajan mukaan varjolaivojen toiminta pitää yksinkertaisesti estää.
Europarlamentaarikon mukaan Venäjä on käyttänyt siviilialuksia tiedustelussa aiemminkin.
Kansanedustajan mukaan länsi haastetaan merellä.
Iskut Venäjän varjolaivoihin voivat vaikeuttaa niiden käyttämistä pakotteiden kiertämisessä.
Ukrainalaisryhmä paljasti, miten Venäjä suojaa pakotteita kiertäviä öljytankkereita merellä.
Mihail Hodorkovskin mukaan Eurooppa on alkanut vastata operaatioihin.
Valvontaa laajennetaan aluevesien ulkopuolelle ensi kuusta alkaen.
On epäselvää, miten mittava öljypäästö voitaisiin torjua Venäjän vaaratiedotteen sulkemalla alueella.
Venäjän presidentin "oikea käsi" Nikolai Patrušev varautuu siihen että Venäjä siirtää öljykauppansa muualle.
Hybridiosaamiskeskuksen Jukka Savolaisen mukaan Moskova haluaa viestiä, ettei varjolaivoja voisi pysäyttää.
Kansanedustaja esittää vaihtoehtoa nykyiselle mallille.
Ranskan signaalitiedustelualuksen lisäksi Itämerellä liikkuu myös Saksan tiedustelualus.
Paketti kohdistuu muun muassa lähes 200 varjolaivaston alukseen.
Moskova valmistautuu asiantuntija-arvion mukaan tankkerien pysäytysten estämiseen Itämerellä.
Su-30-hävittäjä rikkoi ilmatilaa Viron yrittäessä pysäyttää varjolaivaston alusta.
Aluksen aiempi omistajayhtiö "ilmestyi tyhjästä", kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
Viron viranomaiset yrittivät pysäyttää Venäjälle matkalla ollutta alusta Itämerellä.
Alus seilaa väärennettyjen vakuutuspapereiden turvin.
Djiboutiin rekisteröity pakotteiden alainen öljytankkeri on siirretty Viron rannikolle.
Viron merivoimat pysäytti aluksen perjantaina aamulla.
Norjalaisesta valevakuutusyhtiöstä on käynnistetty esitutkinta.
Ukrainan sotilastiedustelun mukaan tankkerioperaattorit vaihtavat usein omistusrakenteita.