Kristiina Katajikko
20.06.2024 | 10:36
Veret seisauttavaa vaalivoittoa ei reilu viikko sitten käydyissä EU-vaaleissa tullut yhdellekään puolueelle Ruotsissa. Pääministeripuolue maltillinen kokoomus säilytti neljä paikkaa eikä ryvettynyt skandaaleissa ja keskinäisissä suhmuroinneissa, kuten moni muu.
Ruotsidemokraatit eivät ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen nostaneet kannatustaan vaan päinvastoin pakittivat, jonkinlainen virstanpylväs kai sekin. Heidän skandaaleistaan näissä vaaleissa voisi sen sijaan kirjoittaa kokonaan oman kolumnin.
– Taika on murrettu. Ruotsidemokraateista on tullut puolue siinä missä muutkin eli joskus voitetaan, ja joskus hävitään vaalit, sanoi vaalitutkija Henrik Ekengren Oscarsson.
Etukäteen jännitettiin, josko muutamat pienpuolueet saisivat sanoa hyvästit europarlamentille, mutta maasta se pieninkin ponnistaa Brysselin koneeseen. Euroopan rikkain puolue eli Ruotsin keskustapuolue todisti jälleen kerran, että äänet eivät ole kaupan. Eikä se, jolla on pinkka kunnossa, välttämättä ole se, joka voittaa. Kaksi paikkaa eli status quo lienee kuitenkin torjuntavoitto.
Liberaalit pääsivät maaliin rimaa hipoen, kun kisaa avitti entinen M-edustaja Anna Maria Corazza Bildt, joka vuonna 2019, kymmenen parlamenttivuoden jälkeen ei saanut puolueeltaan jatkoaikaa. Uusi koti löytyi liberaaleista, jossa Alexander Stubbin veroinen kampanjasoturi otettiin avosylin vastaan. Kiitos Corazza Bildtin keräämien äänien piti puolue paikkansa parlamentissa, mutta onni ei suosinut rohkeaa yrittäjää. Samalla puoluejohtaja Johan Persson varmisti oman asemansa sekä koko hallitusyhteistyön. Ave Maria!
Maltilliseen kokoomukseen luottivat myös kristillisdemokraatit valitessaan Alice Teodorescu Måwen kärkikandidaatikseen. Teodorescu Måwella oli merkittävä rooli kun ideaohjelmaa uudistettiin vuonna 2019. Vanhat meriitit mielessään hän kolkutti puolueen ovea, mutta sai kylmää kättä.
Aina kannattaa yrittää, ja kristillisdemokraateissa lopulta tärppäsi. Vaali-iltana puoluejohtaja Ebba Busch ja Teodorescu Måwe säteilivät kilvan, vaikka yksi paikka menetettiin. Kristillisestä vakaumuksesta huolimatta Buschin riemussa saattoi olla mukana ripaus vahingoniloa. Joskus yrittäminen nimittäin menee yli-yrittämiseksi ellei jopa epätoivon puolelle. Sara Skyttedal oli aiemmin kristillisten johtotähti ja Buschin bad cop. Sellainen hyvällä tavalla asennemuija.
Sitten mopo lähti käsistä. Vuoden 2023 kevään otsikoita, joissa europarlamentaarikko Skyttedal ylisti kannabista ja sen terveysvaikutuksia, ei katsottu puolueessa suopeasti. Vaikka kristillisdemokraatit ovat vähemmän konservatiivisia kuin suomalainen sisarpuolueensa, niin joku roti sentään. Kesäkuussa tilanne oli niin tukala, että Skyttedal valitti taksimatkalla ruotsidemokraattien edustajalle, että saattaa olla pian kilometritehtaalla.
Kyseli sitten muina naisina josko hyväpalkkaista parlamentaarikon virkaa olisi tarjolla. Ei ollut siellä eikä täällä. Tässä kohtaa olisi voinut vielä ajatella, että tekevälle sattuu ja hyvälle naiselle on varmasti hyviä hommia tarjolla, vaikkapa lobbarina. Skyttedal itse ei kokenut olevansa luottamustehtävässä vaan väärinymmärretty, ja siirtyi villiksi edustajaksi, täydellä palkalla tietenkin.
Aprillipäivästä oli ehtinyt kulua viikko kun Skyttedal ilmoitti perustaneensa uuden puolueen. Folklistan, joka olisi nyt ehdolla EU-vaaleissa. Ykkösnimenä komeili sosiaalidemokraattien bad boy Jan Emanuel. Parivaljakko poistui lehdistötilaisuudesta näyttävästi helikopterilla. Köyhät kyykkyyn! Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Jan Emanuelille se kaikki oli vain hyvä läppä ja hän nauraa nyt lamborghinissaan koko matkan pankkiin, mutta Sara Skyttedalilla on takana loistava tulevaisuus.
Näin vauhdikasta meno ei todellakaan ollut sosiaalidemokraattisessa puolueessa, sillä he valitsivat listalleen neva hööd -edustajia. Koska ykkösnimi Heléne Fritzon, tai liioin kakkonen Johan Danielsson, ei ollut niin sanotusti teeveestä tuttu, oli useimmissa vaalijulisteissa varmuuden vuoksi mukana myös puoluejohtaja ja entinen pääministeri Magdalena Andersson. Sosiaalidemokraatit missasivat koko vasemmistotrendin, joka trombin lailla puhalsi läpi Euroopan. Siinä missä vasemmistoliitto ja ympäristöpuolue, näiden vaalien selkeät voittajat, valitsivat kärkinimikseen kaikkien tuntemia kasvoja, oli sosiaalidemokraateilla toinen linja. Aina ei selvästikään kannata yrittää.
