Viron merivoimat otti Kiwala-aluksen haltuun. Kuvakaappaus: Marine Traffic

Varjolaivaston tankkeri otettu haltuun Suomenlahdella

Viron merivoimat pysäytti aluksen perjantaina aamulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron merivoimat on ottanut kiinni Venäjän varjolaivastoon kuuluvan öljytankkeri Kiwalan, kertoo yleisradio ERR.

Operaatio alkoi perjantaina aamuyöllä.

– Haltuun ottamisen tarkoituksena on tarkistaa aluksen asiakirjat ja oikeudellinen asema. Kiinni ottaminen ja suoritettavat tutkimukset eivät millään tavalla liity kriittisen infrastruktuurin vahingoittamiseen, ja pätevät viranomaiset suorittavat tutkimukset aluksella, kertoo Viron merivoimien komentaja, kommodori Ivo Värk ERR:lle.

– Ei ole mikään salaisuus, että viimeisen vuoden aikana Suomenlahdella on lisääntynyt niiden alusten määrä, jotka kulkevat ilman asiakirjoja. Voisi rohkeasti sanoa, että kyseessä on osa varjolaivastoa, lisäsi poliisi- ja rajavartiolaitoksen rajavartioston johtaja Veiko Kommusaar.

Marine Trafficin mukaan tankkeri on tällä hetkellä ankkuroituna Muugan lahdella Aegnan saaresta itään. Sen vieressä on kaksi sotalaivaa.

Alus oli sanktioitu aiemman laittoman toiminnan vuoksi sekä Euroopan unionin että useiden maiden, kuten Britannian, Kanada ja Sveitsi toimesta.

Tankkeri oli matkalla Intiasta Sikan satamasta Venäjälle Ust-Lugan satamaan, eli lastia siinä ei ilmeisesti ollut.

– Laivalla ei ollut lippuvaltiota. Liputon laiva. Tällaiset laivat eivät itse asiassa saisi liikkua. Viro käytti oikeuttaan pidättää alus tarkastusta varten, kertoo Veiko Kommusaar.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)