Artikkelit: Nato

Toisen maaperällä toimivat Suomen tai Ruotsin joukot saisivat samanlaisen tuen kuin kotimaassaan.
Recep Tayyip Erdogan on toistuvasti väittänyt, että Ruotsi ja Suomi tukevat terroristeja.
Kokoomuksen kansanedustajasta näyttää siltä, ettei Naton jäsenyydestä haluta tehdä numeroa.
Ex-diplomaatin mukaan Turkin jarrutukseen on suhtauduttava rauhallisesti.
Ulkoministeri Antony Blinken tukee Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, mutta korostaa niiden omaa roolia Turkin kanssa neuvoteltaessa.
Islamistihallituksen vastustajat ja Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat ovat nyt "suomalaisia keskuudessamme".
Jens Stoltenberg varoittaa raaka-aineriippuvuudesta ja teknologian sekä kriittiseen infrastruktuurin tuomista riskeistä länsimaille.
Suomen ja Ruotsin Nato-asia on keskusteluissa vahvasti läsnä, uskoo valtuuskunnan varapuheenjohtaja Mikko Savola.
Eduskunnassa vieraillut Viron puolustusvaliokunnan puheenjohtaja kehottaa Suomea varautumaan hybridivaikuttamiseen rajan yli.
Kokoomuksen ja Ruotsin moderaattien edustajat tapasivat Helsingissä.
Turkki vaatii konkreettisia osoituksia Ruotsilta siitä, ettei tämä tue kurdeja ja järjestöjä, joiden Turkki katsoo olevan terroristisia.
Veteraanidiplomaatin mukaan Turkin ilmaisema vastustus Suomen jäsenyydelle on hankalaa.
Turkki haluaa Ruotsin muun muassa listaavan Syyrian kurdien aseelliset joukot terroristijärjestöksi.
Douglas Hickeyn mielestä suomalaiset ovat hyvin valmistautuneita Venäjän uhkaan.
Kenraali Timo Kivisen mukaan Suomen liittyminen Natoon on otettu itänaapurissa faktana.
Tasavallan presidentti keskusteli Recep Tayyip Erdoganin kanssa.
Nato-hakemukset ovat puhemiehen mukaan myös aiemmin kestäneet kuukausista yli vuoteen.
Jim Townsendin mukaan Nato-neuvotteluista voi tulla vaikeat.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan vaatimukset voivat venyttää Nato-prosessia.
Suomi on viime aikoina saanut vahvoja turvalupauksia harmaalle ajalle.
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu ilmoitti tänään uusista tukikohdista.
Uhkaskenaarioissa on nostettu esiin muun muassa informaatiovaikuttaminen.
Diplomaatin mukaan hakijamaista tuskin tehdään erillisiä päätöksiä.
Matkailualan etujärjestön mukaan Nato-jäsenyys vähentäisi epävarmuutta.
Presidentti Joe Bidenin mukaan Suomi ja Ruotsi ovat Yhdysvaltojen läheisiä kumppaneita.
Kokoomuksen ryhmäjohtaja ei usko muiden Nato-maiden voivan taipua asetelmaan, jossa Suomea ja Ruotsia ei hyväksytä jäseniksi.
Duuman edustajan mukaan on aivan sama pitääkö ydinsodassa hävittää 28 vai 32 Nato-maata.
Suurlähettilään mukaan Suomi ja Ruotsi saavat vahvaa tukea Naton jäseniltä.
Pääministeri Kaja Kallas toivotti molemmat maat tervetulleiksi puolustusliittoon.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapaa Yhdysvaltain presidentin tänään.
Ex-kansanedustaja Pertti Salolainen toteaa Nato-jäsenyyden hyväksytyn parlamentissa juuri massiivisin lukemin.
Mevlut Cavusoglu tapasi Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinkenin New Yorkissa.
Yhdysvaltain presidentin mukaan maat vahvistavat koko puolustusliiton turvallisuutta.
Presidentin mukaan Suomi ei ole vielä menettänyt nopean käsittelyn mahdollisuutta.
Turkin presidentin mukaan maat ovat kieltäytyneet luovuttamasta "terroristeja".
Yhteensä 188 kansanedustajaa kannatti Suomen hakemista puolustusliitto Natoon.
Italian pääministerin mukaan hetki on historiallinen Euroopalle ja Suomelle.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan kyse on tuskin lopullisesta listasta.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtajan mukaan Suomella on hyvät suhteet kaikkiin jäsenmaihin, ja Turkin esille nostamat ongelmat selvitetään neuvotteluissa.
Huhtikuussa PS:n kansanedustaja sanoi Verkkouutisille pohtivansa Nato-kantaansa "uuden tiedon valossa".