Puolustusministeri: Tämä on suurin muutos Nato-jäsenyydessä

Antti Kaikkosen mukaan maailmanpolitiikassa kiistoja ratkaistaan valitettavasti jälleen asein.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA
Puolustusministeri Antti Kaikkonen. LEHTIKUVA / SAARA PELTOLA

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan suurin muutos Nato-jäsenyyden myötä tulee olemaan, se että Suomesta tulee osa Naton yhteistä puolustusta ja perustussopimuksen 5. artiklan turvatakuiden piirissä oleva valtio.

– Samoin mitä tulevat koskettamaan kaikki muutkin sopimusartiklat. Kaikki oikeudet, kaikki velvollisuudet, Kaikkonen sanoi Suurlähettiläspäivillä maanantaina.

Kaikkonen nostaa esille muuttuneen maailmanpoliittisen tilanteen, jonka myötä Suomi ja Ruotsi nopeasti hakivat Naton jäsenyyttä.

– Suurvaltapolitiikka on palannut maailmannäyttämölle. Kiistoja ratkaistaan jälleen valitettavasti asein.

Puolustusministerin mukaan Venäjän rooli Suomen turvallisuuden näkökulmasta on aina ollut keskeinen.

– 24. helmikuuta (Venäjän hyökättyä Ukrainaan) Venäjä osoitti, ettei se osoita kansainvälisiä sopimuksia eikä diplomatiaa. Naamiot oli riisuttu, Kaikkonen sanoi.

Samalla hän muistuttaa, että Ukrainassa soditaan tälläkin hetkellä.

– Emme saa väsyä, emme saa turtua, emme saa unohtaa. Apua Ukrainalle on jatkettava.

Antti Häkkäsen mukaan Yhdysvallat haluaa ripeitä muutoksia vahvuuksiinsa Euroopassa.
Amiraalin mukaan länsi aseisti Ukrainaa liian hitaasti.
Joukon ytimen muodostaa Ruotsin noin 600 sotilaan taisteluosasto.
Mainos