Artikkelit: Aleksei Navalnyi

Epibatidiini on peräisin eteläamerikkalaisesta sammakosta, mutta nykyään sitä voidaan valmistaa myös synteettisesti.
Leonid Volkov ilkeili entiselle alaiselleen ja haukkui samalla Ukrainan johdon.
Kuolemasta tuli sunnuntaina kuluneeksi yksi vuosi.
Helmikuussa epäselvissä vankilaolosuhteissa kuollut Aleksei Navalnyi ryhtyi kirjoittamaan selvittyään murhayrityksestä vuonna 2020.
Uusi tieto viittaa siihen, että tapausta saatettiin tutkia Venäjällä kuolemantuottamuksena eikä sairaskohtauksena.
Venäjän viranomaiset tekivät kaksi versiota päätöksestä, jolla oppositiojohtajan kuolemaa päätettiin olla tutkimatta rikoksena.
Vladimir Kara-Murza ja Julia Navalnaja pyytävät, että muistamme ja näemme demokraattisen Venäjän ja ajan nykyisen diktatuurin jälkeen.
Venäjän opposition kärkihahmot vierailevat Suomessa perjantaina.
Julija Navalnaja kommentoi määräystä vaatimalla Vladimir Putinia samaan vankilaan mihin hänen puolisonsa murhattiin.
Korruptionvastustajien paljastukset kertovat paljon diktaattorin turvallisuusjärjestelyistä.
Väkijoukko vastusti avoimesti sotaa ja syytti Venäjän diktaattoria murhaajaksi.
Poliisi on pidättänyt Venäjällä mielenosoittajia, joiden kylteissä oli mainittu Aleksei Navalnyin nimi.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes yllättyi siitä, kuinka moni uskalsi surra kuollutta oppositiojohtajaa.
"Rakastan sinua ikuisesti. Lepää rauhassa", oppositiojohtajan leski kirjoittaa.
Oppositiopoliitikon henkilökunta painotti, että kannattaa saapua paikalle ajoissa.
Oppositiovaikuttajan tiimin mukaan vanginvaihdosta oli jo käytännössä sovittu.
Syyllisiksi väitetään niin Ukrainaa kuin USA:n tiedustelupalvelua.
Oleg Navalnyi on ollut etsintäkuulutettuna aikaisemminkin, mutta nyt hänen etsintäkuulutuksensa perustetta ei kerrota.
Aleksei Navalnyin leski syytti videolla Venäjän presidenttiä Vladimir Putinia miehensä murhaamisesta.
Virolaisasiantuntijan mukaan presidentinvaalien jälkeen viimeisetkin toisinajattelijat hävitetään.
Asiantuntijan mukaan Kremlillä ei ole tarvetta kertoa uskottavaa syytä oppositiojohtajan menehtymiselle.
Andrei Kolesnikovin mukaan ihmiset joko tukevat kiihkeästi Vladimir Putinia tai vaikenevat.
Oppositiojohtajan on väitetty menehtyneen äkilliseen sairastumiseen.
Siperian ikiroudan päälle rakennetun vankilan olot ovat karut.
Luke Hardingin mukaan Aleksei Navalnyi oli kaikkea sitä, mitä Vladimir Putin ei ole.
Venäjän turvallisuuskoneisto ei suhtaudu suopeasti oppositiopoliitikon muistamiseen.
Tiedotteen ja väitetyn kuoleman välillä oli vain kaksi minuuttia. Viranomaisten mukaan olosuhteet selvitetään.
Ulkoministeri esittää osanottonsa oppositiojohtajan omaisille.
Vankilassa väitetysti menehtyneen Aleksei Navalnyin vaimon mukaan koittaa päivä, kun Vladimir Putin saa tuomionsa.
Presidentti esittää syvän osanoton kuolleen oppositiojohtajan perheelle ja ystäville.
Toisinajattelijan mukaan Aleksei Navalnyi väitetysti tapettiin, koska hän paljasti Vladimir Putinin ja hänen mafiansa roistoiksi ja varkaiksi.
Pääministerin mukaan pakotteita on edelleen kiristettävä jo Ukrainakin takia.
Hän kuoli Vladimir Putinin takia kuten tuhannet muutkin joita on kidutettu tämän olion vuoksi, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Neuvostoliitossa syntyneen professorin mukaan oppositiojohtajan kohtalo kertoo, millainen Venäjästä on tullut.
Aleksei Navalnyi pohdiskeli viime kuussa, miksi palasi Venäjälle kolme vuotta sitten vielä senkin jälkeen kun turvallisuuspalvelu yritti tappaa hänet.