Artikkelit: -FI

Venäjä on väittänyt tuhonneensa Ukrainalta kaksi amerikkalaisten toimittamaa modernia raketinheitinjärjestelmää.
Kansanedustajan mukaan Turkki voi vielä yrittää ajaa tilannetta umpisolmuun.
Uutta taantumaa pidetään yhä todennäköisempänä.
Motonetin mukaan kanta-asiakkaiden edusta luopuminen johtuu energian hinnannoususta.
Bruno Le Mairen mukaan Euroopassa on nousemassa uusi talousmalli.
Viranomaisille ilmoitettujen huijausten rikoshyöty suureni vuodesta 2020 vuoteen 2021 lähes kolmanneksen.
Peräti 83 prosenttia yrittäjistä arvioi, että luonnon monimuotoisuuden merkitys on yhä suurempi yrityksen liiketoiminnan kannalta.
Yli 40 ministeriä ja avustajaa on jo eronnut Britannian hallituksesta.
Päättäjillä ei ole varaa sinisilmäisyyteen, kirjoittaja toteaa.
Kyselyn mukaan 92 prosenttia arvioi presidentin onnistuneen tehtävässään hyvin.
Venäjä, Turkki ja Syyria osallistuvat ukrainalaisen viljan varastamiseen Turkin ulkoministerin vakuutteluista huolimatta.
Ukrainan presidentin mukaan tykistön tarkkuus on kohdallaan.
Sodan vastustajat kokoavat venäläistoimittajan mukaan voimiaan federaation syrjäseuduilla.
Valtakunnansyyttäjän mukaan syytteiden käsittely on oikeuskysymys.
Mielipidekyselyn perusteella kokoomusta kannattaa nyt 23,7 prosenttia suomalaisista.
Donets-joen ylitys vaati erilaisia keinoja siltojen tuhoamisen jälkeen.
Uusimpia viruskantoja vastaan tähdätyt rokotteet tulevat saataville vasta lokakuussa.
Venäläisjoukkojen etenemistä on häiritty tykistötulen avulla eri rintamalohkoilla.
Jimmie Åkesson arvostelee kovin sanoin sosiaalidemokraatteja.
Hyökkääjän miehityshallintoa vastaan on tehty useita iskuja viime viikkojen aikana Etelä-Ukrainassa.
Kirjoittajan mukaan monenlainen käytös voi olla täysin asiatonta eikä millään tavalla hyväksyttävää, vaikkei se olisi rikollista.
Kaikkien 30 Nato-maan on ratifioitava liittymispöytäkirjat.
Ukrainan asevoimat on käyttänyt Bayraktar-lennokkia tehokkaasti hyökkääjää vastaan.
Elokuussa aloitettava neljäs rokotuskierros tehdään nykyisillä rokotteilla.
Elo-lokakuusta ennustetaan tavanomaista lämpimämpää.
Asiantuntijan mukaan kastuneen puhelimen voi ehkä pelastaa.
Juontaja väitti Amerikan ex-presidentin puhuneen Venäjän tuhoamisesta.
Jevpatoriassa pidätettyä miestä uhkaa neljän vuoden vankeustuomio.
Kansanedustaja ihmettelee, miksei kesäaikaa hyödynnetä rokotusten vauhdittamisessa.
Komission esityksessä ydinvoima ja maakaasu luokitellaan kestäväksi rahoituspäätökseksi.
Kokoomuksen Sari Sarkomaan mukaan onnettomuudet tulevat kalliiksi yhteiskunnalle.
Pitkäkestoisista jälkioireista kärsiviä voi olla kymmenen kertaa tiedettyä enemmän.
Riigikogu käsittelee parhaillaan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien ratifiointia.
Ohjuksia oli ammuttu Mustanmeren suunnalta.
Tuoreen selvityksen mukaan Unkarin oikeusvaltiomekanismin rikkomukset ovat merkittäviä.
Uuskieli peittää tutkijan mukaan Kremlin imperialistisen mission.
Tutkinnanjohtajan mukaan tapauksessa ei epäillä rikosta.
Yrityksen mukaan ostaja ei kertonut vaihtoauton öljynkulutuksesta.
Sitova vuokrasopimus voi syntyä jo ennen sopimuksen allekirjoittamista.
Kokoomuksen Mia Laihon mukaan sähköpotkulaudat aiheuttavat jatkuvasti vaaratilanteita.