Artikkelit: Kotimaa

Useat asiakkaat ovat joutuneet huijausyrityksen kohteeksi.
Väestönsuoja on yleensä käytössä muussa tarkoituksessa ja se on tarkoitus saada käyttöön kolmessa vuorokaudessa.
Timo Heinosen mielestä Suomen pitäisi ottaa mallia veron jo poistaneesta Ruotsista.
Kelan pääjohtajan paluu työmatkalta Brysselistä keskeytyi.
Uutistoimisto käynnistää muutosneuvottelut toimintansa vakauttamiseksi.
Aineet oli piilotettu sipsipusseihin, jotka poliisi takavarikoi.
Studiossa kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti.
Petoksia estettiin yli sata prosenttia enemmän kuin normaaliperjantaina.
Pääministerin kohtalona on kärsiä omista ja hallituskumppaneidensa epäonnistumisista ja virheistä. Petteri Orpolle on kaivattu haastajaa, mutta hänen historiansa kirjoitetaan vasta vuosien päästä.
Kansanedustajan syytteet liittyivät huhtikuun 2024 tapahtumiin Helsingin keskustassa.
Sinuhe Wallinheimo pitää erikoisena, että jotkut poliitikot haluavat rikkoa Yle-lakia.
Selvitys ehdottaa todellisia ansiota YEL-vakuuttamisen perusteeksi.
Joissain taustamaaryhmissä kokonaishedelmällisyys on silti jopa kolme lasta naista kohden.
Studiossa vasemmistonuorten Pinja Vuorinen ja kokoomusnuorten Binga Tupamäki.
Yhdysvallat haluaa siirtää tavanomaisen puolustuksen vastuuta Euroopalle.
Tilastojen mukaan viime joulukuussa oli ennätysmäärä kynttiläpaloja.
Antti Häkkäsen mukaan pelote ja puolustus vahvistuvat.
Suurlähetystön mukaan paikalla oli 200 osallistujaa.
Perusteluna on, että nykyinen järjestelmä lisää eriarvoisuutta ja hidastaa siirtymää korkeakouluihin.
Tekoäly tulee määrittelemään myös taistelukentän hallintaa tulevaisuudessa.
Uhka miljardikorvauksista vaikuttaa pelottavan monia Euroopan maita.
Lapsettomien yhdistys Simpukka valitsi vuoden vapaaehtoisen.
Sari Sarkomaa pitää uudistusta tervetulleena.
Perintöveron kevennys helpottaa pieniä perintöjä saavien asemaa, korostaa kansanedustaja.
Aivojen verenkiertohäiriöön viittaavat oireet on syytä ottaa vakavasti, muistuttaa lääkäri.
Pääministerin mukaan entisen talousmenon jatkaminen olisi merkinnyt velan lähtemistä käsistä.
Paperittomia arvioidaan olevan Suomessa muutama tuhat.
EU-komission direktiiviesitys uhkaisi sellaisenaan lopettaa Suomen ja Ruotsin välisen raskaan liikenteen.
Ylilentoja tehdään kolmella paikkakunnalla.
Asiantuntijan mukaan korkoa ei kannata vaihdella liian kevyin perustein.
Ex-pääministeri kertoo aika samojen jakkupukujen kulkevan matkalaukussaan.
Emme ymmärrä vieläkään venäläistä ajattelua, ja se voi koitua kohtaloksemme, Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja Kasperi Summanen sanoo näkökulmassaan.
Uudet asumisoikeusasunnot jäävät Helsingissä nyt tyhjilleen.
Etulinjan valtioiden ja strategisessa selustassa sijaitsevien suojatumpien liittolaisten välinen vuorovaikutus on tärkeää.
Hallitus on päättänyt uusista ilmastotoimista.