Artikkelit: Kotimaa

Mikael Pentikäisen mukaan työmarkkinoiden reformeille on huutava tarve.
Oulun yliopiston tutkijat etsivät vastauksia matematiikka-ahdistukseen.
Eniten kasvoi yli 55-vuotiaiden työttömyys.
FinnGen-tutkimushanke on onnistunut päätavoitteessaan ja tuottanut genomitietoa puolesta miljoonasta suomalaisesta.
Hallintojohtajan mukaan säästöt kohdistetaan eduskunnan hallintoon.
Vakavat vammat liittyvät yleensä suurjännitetapaturmiin ja vaativat useimmiten tehohoitoa.
Kyselyn mukaan tärkeimmät kriteerit ovat hyvä palkkataso, mielenkiintoiset työtehtävät ja työpaikan ilmapiiri.
Kari Kanalan mukaan polyamoria saa miettimään, onko valtavirtainen perhekäsitys liian vanhanaikainen.
Hintataso vaikuttaa nousevan äkillisesti keskiviikkoaamuisin.
Pormestarin rikosepäily liittyy Pohjola-Norden-yhdistyksen toimintaan.
Ulkoministerin mukaan venäläistä koneistoa on valmisteltu sotatoimiin jo vuosikymmeniä.
Uuden kiikarin kerrotaan olevan jo matkalla taistelijalle.
Tere Sammallahden mukaan poikien urheilumenestys tyttöjen kustannuksella ei tullut yllätyksenä.
Lapissa on ilmavoimien mukaan nähty jo ensimmäiset lumet.
Ministeri Mari Rantasen mukaan katujengejä isompi huolenaihe on nyt nuorisorikollisuus.
Torstaina ovat vuorossa Kuopio, Joensuu ja Mikkeli.
Vaalin olennaisimpaan kysymykseen on varmasti löydettävissä vastaus.
Vitsiksi tarkoitetulla tempauksella voi olla tekijälleen kauaskantoiset seuraukset.
Miesten hallusta löytynyt omaisuus herätti poliisin mielenkiinnon.
Rahaministerin mukaan edellinen hallitus otti velkaa pidäkkeettömästi.
Poliisi kiittää kansalaisia saamistaan vihjeistä.
Sisäministeriön hankkeilla pyritään selkeyttämään poliisin ja sote-puolen tiedonvaihdon harmaita alueita.
Seppo Kolehmaisen mukaan jengirikollisuuden torjuntaan kohdennetaan lisärahaa.
Nyt on pormestarin mukaan korkea aika käynnistää asian suunnittelu ja edetä kohti konkretiaa.
Ruska 23 -ilmaoperaatioharjoitus käynnistyy tänään ja jatkuu lauantaihin saakka.
Elämysalueen valmistuminen huipentaa lentoaseman kehitysohjelman.
Asiaton oleskelu tunneleissa aiheuttaa aina hälytyksen Fintrafficin tieliikennekeskukseen.
Toimitusjohtajan mukaan yrittäjät odottavat, että uudistuksia viedään määrätietoisesti eteenpäin.
Verohallinnon arvion mukaan noin 886000 henkilöllä on verokortillaan liian pieni veroprosentti.
Tarkastusvirasto muistuttaa, että vähäinen kilpailu on riski valtion pitkäkestoisissa palveluhankinnoissa.
SDP:n arvioitu budjetti on noin 610000 euroa.
Presidenttiehdokas tuntee Xi Jinpingin jo ulkoministeriajoiltaan.
Suomessa on maailman anteliaimpiin kuuluva opintotuki, kirjoittaa Helsingin yliopiston Roope Uusitalo.
Nainen pyysi ja sai valtavia rahasummia kustannuksia tarkemmin erittelemättä.
Aluetutkijan mukaan muuttovoitot ovat olleet kuluneen vuoden aikana ennätyksellisen suuria.
Säästäminen ennakkoon ja remontin huolellinen suunnittelu voi säästää ikäviltä yllätyksiltä.
Neurokirurgin mukaan tapauksen hoidossa ei ole tapahtunut poikkeavaa viivettä.
Kansanedustaja ihmettelee tilannetta, jossa luvattoman moskeijan imaami on opettanut uskontoa pääkaupunkiseudun kouluissa.
Ulosmarssit suoritetaan poistumalla työpaikoilta tuntia ennen virallisen työajan päättymistä.
Lennokkeja käytetään osana oman joukon toimintaa kaikissa Maavoimien joukko-osastoissa.