Helsingin yliopiston taloustieteen professori Roope Uusitalo kommentoi Helsingin Sanomissa julkaistua mielipidekirjoitusta koskien huippuosaajien tuotantoa Suomessa sekä opiskelijoiden pahoinvointia.
– Nämä menee äkkiä melkoiseksi liioitteluksi, kirjoittaa Uusitalo viestipalvelu-X:ssä.
HS:ssa julkaistun kirjoituksen takana on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija sosiaali- ja kulttuuriantropologiasta, Olli Kaukonen Lindholm.
Kaukonen Lindholm kirjoittaa kotimaisen huippuosaajien tuotannon olevan kriisissä. Pääsyynä tähän on Kaukonen Lindholmin mukaan opiskelijoiden pahoinvointi.
– Opiskelijoiden pahoinvointi lisääntyy hälyttävällä nopeudella. Opintojen takkuilu, niiden keskeyttäminen sekä mielenterveysongelmat ovat nousseet korkeakouluissa jo osaksi arkipäivää. Syyt tilanteeseen ovat moninaisia, Kaukonen Lindholm kirjoittaa.
Kaukonen Lindholmin mukaan asiaan tulee puuttua nopeasti, jottei opiskelijoiden pahoinvointi aiheuta pitkäaikaista vahinkoa kansantaloudelle.
– Opiskelijoiden pahoinvointiin puuttuminen vaatii akuutteja toimia, jotka ylettyvät instituutioiden tasolle, opintotuen ja korkeakoulujen rahoitusmallin täysmittaiseen uudistamiseen sekä hyvinvointiin tähtäävään tutkintojen rakenteen ja aikataulun suunnitteluun, Kaukonen Lindholm kirjoittaa.
Uusitalo nostaa esiin suomalaisen järjestelmän positiivisia puolia X:ssä.
– Suomessa edelleen maksuton korkeakoulutus ja maailman anteliaimpiin kuuluva opintotuki, jota saa vieläpä yli tutkinnon suoritusajan, Uusitalo kirjoittaa X:ssä.
Nämä menee äkkiä melkoiseksi liioitteluksi. Suomessa edelleen maksuton korkeakoulutus ja maailman anteliaimpiin kuuluva opintotuki, jota saa vieläpä yli tutkinnon suoritusajan.
Lukijan mielipide | Huippuosaajien tuotanto on Suomessa kriisissä: https://t.co/WgGTLnPjOg— Roope Uusitalo (@roope_uusitalo) September 24, 2023