Magneettikuvauksella saatiin uutta tutkimustietoa koronan vaikutuksista elimistöön. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomen terveydenhoito ei pettänytkään kohutussa ukrainalaispojan tapauksessa

Neurokirurgin mukaan tapauksen hoidossa ei ole tapahtunut poikkeavaa viivettä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Osastonylilääkäri ja neurokirurgi Miikka Korja ottaa X-viestipalvelussa kantaa tapaukseen, jossa ukrainalaispoika Tymur Haidar ei saanut Suomesta hoitoa aivokasvaimeen.

Helsingin Sanomat uutisoivat Tymurista, jonka oireet alkoivat perheen ollessa sotaa paossa Suomessa. Tymurin äiti Iruna Haidar kertoi, ettei poika saanut Suomesta tarvittavaa tutkimusta tai hoitoa.

Lopulta perhe palasi Ukrainaan, jossa Tymurin pahanlaatuinen aivokasvain leikattiin välittömästi.

Miikka Korja haluaa oikaista tilanteesta syntyneen mielikuvan siitä, että suomalainen julkinen terveydenhuolto olisi pettänyt. Hän kertoo X:ssä Tymurin sairauden diagnosoinnista ja etenemisestä.

Tymurin oireilu alkoi huhtikuussa 2023 vatsavaivoilla. HS:n artikkelissa pojan äiti sanoi ajatelleensa oireiden olevan samoja, kuin joita Tymurilla oli ollut myös aikaisemmin, eikä siksi mennyt lääkäriin.

– Perhe asui vastaanottokeskuksessa. Asukkaiden terveyspalvelut tuotti Terveystalo, kirjoittaa Korja X:ssä.

Terveystalossa saatu diagnoosi oli ylävatsakipu, pahoinvointi ja oksentelu. Oireet kuitenkin jatkuivat kesällä 2023.

HS:n mukaan heinäkuussa 2023 Tymur alkoi nähdä kaiken kahtena, jolloin perhe hakeutui terveyskeskukseen, josta saivat lähetteen keskussairaalan päivystykseen.

– Keskussairaalassa silmälääkärin ja neurologin konsultaatio. Kuusi vuorokautta myöhemmin silmälääkärin tutkimus. Määräsi ”pään ja silmän MRI-tutkimuksen” seitsemän vuorokauden sisällä, Korja nostaa esiin HS:n jutusta.

MRI-tutkimuksella tarkoitetaan magneettikuvausta.

Äiti kertoi HS:lle ettei ollut varmuutta pääsisikö Tymur tutkimukseen lähetteen mukaisesti viikon sisällä. Perhe päätti matkustaa takaisin Ukrainaan, jonne he saapuivat elokuun alussa.

HS kertoo Ukrainassa Tymurin päässeen neurologille ja siitä seuraavana päivänä pään tomografiaan, jossa pahanlaatuinen aivokasvain löydettiin.

Korja korostaa X-ketjussaan, että Suomessa oli tehty lähete suoraan pään magneettikuvaukseen.

Kiovassa Tymur otettiin sairaalan vuodeosatolle ja aivokasvain määrättiin leikattavaksi kolmen päivän päästä. Helsingin Sanomien mukaan vaaraa ei aiheuttanut aivokasvain, vaan päähän kertynyt aivo-selkäydinneste. Tätä kutsutaan myös termillä hydrokefalus.

Ei poikkeavaa viivettä

– Lasten ja aikuisten obstruktiivisen hydrokefaluksen hoito (kuten myös aivokasvain medulloblastooman hoito) tapahtuu julkisella (ei yksityisellä), Korja kirjoittaa X:ssä.

– Kyseessä olevan sairastumisen hoidossa ei tekstin perusteella ole tapahtunut poikkeavaa viivettä julkisen puolen lääkäreiden tai hoitajien toimesta, hän jatkaa.

Korjan mukaan kuvantamisen jonot ovat silti ongelma. Viikon odotusaika on kuitenkin kyseisessä tapauksessa normaali ja perusteltu, eikä sillä ole vaikutusta ennusteeseen, hän kirjoittaa.

– Pään MRI:n jälkeen olisi Suomessa lähetetty HUSin Lastenklinikalle. Hydrokefalus + medulloblastooma olisi hoidettu aikataulullisesti pitkälti samoin kuin Ukrainassa, Miika Korja toteaa.

Tähän vaiheeseen ei Korjan mukaan kuitenkaan koskaan päästy.

Tärkeintä kuitenkin on, että poika pääsi hoitoon.

– Vakava sairastuminen aina musertavaa, Korja kokoaa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)