Palvelualoille lisää mielenilmauksia

Torstaina ovat vuorossa Kuopio, Joensuu ja Mikkeli.
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA
PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Palvelualojen ammattiliitto PAM sanoo jatkavat toimia vaikuttaakseen hallitukseen. Ammattiliitto sanoo, että myyjät, tarjoilijat, kokit, siivoojat ja vartijat tekevät tärkeää työtä muiden arjen sujumiseksi, mutta eivät tienaa paljon.

– Siksi he saavat asumistukea ja osa-aikatyön tulojen tilkkeeksi soviteltua päivärahaa. Nyt Orpon-Purran hallitus suunnittelee leikkauksia, jotka osuvat juuri heihin. Työntekijät pelkäävät tulevaa, sillä hallitus aikoo helpottaa irtisanomista ja vaikeuttaa työttömyysturvan piiriin pääsyä.

– Tähän asti ammattiyhdistysliikkeen viestillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Hallitus on päättänyt maksattaa talousohjelmansa ja palkita tukijansa työntekijän aseman heikentämisellä. Nyt korotamme ääntämme, kun vielä voimme, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen (sd.) perustelee toimia.

PAM, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Rakennusliitto järjestävät yhteiset mielenilmaustapahtumat ympäri Savoa ja Pohjois-Karjalaa.

Valtiovarainministeri on tyytymätön Ylen uutisointiin.
Pääministerin mukaan Suomella ei ole varaa nykyisen kokoiseen julkiseen sektoriin.
EK:n väistyvän toimitusjohtajan mukaan Suomi ei pärjää työajan vertailussa kilpailijamaille.
Mainos