Artikkelit: -FI

Takapenkin matkustaja voi helposti askarrella itselleen puhelintelineen kotoa löytyvillä välineillä.
Lämpötilat nousevat viikonlopun ja ensi viikon mittaan.
Huolimatta Yhdysvaltojen ja Israelin pommituksista iranilaisohjuksista on tullut entistä vaarallisempia.
Lentäjän kerrotaan pelastautuneen laskuvarjolla.
Wangerin syndrooma eli järjestäytyneiden rikollisten omatoimisuus huolettaa. Ja nyt sotaan pääsevät myös rikollisjärjestöjen jäsenet.
Yhtiö on komission mukaan rikkonut EU:n digimarkkinasäädöstä.
Autot eivät enää liiku Krimillä, vaan seisovat käyttämättöminä, koska liikenne on "romahtanut täysin".
Moni kotipihan tuttu koristekasvi voi olla haitalliseksi säädetty vieraslaji.
Asiantuntijan mukaan Ukraina pärjää vain, jos sillä on riittävästi aseita, torjuntaohjuksia ja teollista tukea.
Kreikka sai läpi vaatimiaan poikkeuksia pakotepakettiin.
Poliisi varoittaa huijareista, jotka esiintyvät viranomaisina ja vaativat uhreilta passia tai maksukorttitietoja.
Nyt puolustaja iskee Venäjän arjen hermokeskuksiin ja Wildberries-iskut voivat muodostua strategiseksi käännekohdaksi, arvioi Jarno Limnell.
Kansanedustajan mukaan sähköverkkoyhtiön kauppaa pitäisi selvittää.
Läpinäkyvyys ei ole byrokratiaa, vaan maanpuolustusta, korostaa europarlamentaarikko.
Maan öljyntuotanto jäi pelkästään kesäkuussa yli viidenneksen pienemmäksi edeltävän vuoden kesään verrattuna eikä loppua näy.
Selvityksessä ilmeni, että hankkeen taustahenkilö kytkeytyy epäiltyihin huijaustapauksiin Yhdysvalloissa.
Jos Yhdysvaltain presidentti hyväksyy iskut, Mali olisi jo kahdeksas maa, johon maa on tehnyt ilmaiskuja hänen toisen presidenttikautensa aikana.
Supon mukaan ilmiö koskee erityisesti datakeskuksia, jotka tunnistavat asiakkaansa puutteellisesti.
Huhti–kesäkuu oli silti pankki- ja vakuutusryhmän historian kolmanneksi paras vuosineljännes.
Tosiasioiden kiistäminen vie Carl Bildtin mukaan Venäjän diktaattoria kohti kuilun reunaa.
Koneen pesuainelokeroon kertyvä lika voi aiheuttaa hajuhaittoja.
Kansanedustajan mukaan vanhempien tukeminen vaatii konkreettisia toimia.
Osa asukkaista kertoo pelkäävänsä alueella liikkumista jopa keskellä päivää.
Syntyvyys jatkoi Tilastokeskuksen mukaan elpymistään, mutta väestönkasvua piti alkuvuonna yllä ennen kaikkea ulkomailta saatu muuttovoitto.
Suomalaisten suosima sijoituskohde on jäänyt 2000-luvun tuotoissa selvästi yllättävän haastajan taakse.
Viesti näyttää kiireelliseltä viranomaisasialta. Tarkempi katsaus paljastaa, ettei kaikki täsmää.
Pörssiyhtiöiden hallitukset uudistuvat hitaasti, ja pitkät hallituskaudet painottuvat yhä selvästi miehille.
Kauppa voi nostaa hintoja etenkin Varsinais-Suomessa ja Koillismaalla.
Päämääränä on antaa kuolinisku Fideszille.
Venäjältä tuotiin alkuvuonna Suomeen tavaraa 285 miljoonalla eurolla.
Pieni kiitoksen ele voi olla usealle ihmiselle täysin tiedostamaton.
Esitysluonnos eläkejärjestelmän uudistamisesta on lausuntokierroksella.
Mykhailo Drapatyitä pidetään osaavana ja tehokkaana johtajana.
Mykhailo Drapatyi on uudistusmielinen panssarimies, erittäin kokenut rintamakomentaja ja sotilaiden kesken pidetty.