Jos Vladimir Putin kykenisi arvioimaan rationaalisesti Ukrainan vastaisen hyökkäyssotansa etenemistä, hän tavoittelisi nyt tulitaukoa, kansainvälisen politiikan asiantuntijana tunnettu Ruotsin entinen pitkäaikainen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt kirjoittaa. Kaikki viittaa kuitenkin hänen mukaansa siihen, että Putin pyrkii päinvastoin kiihdyttämään sotaa entisestään.
– Jos hän todella lähtee sille tielle, hän vahingoittaa kaikkia, mutta ennen kaikkea itseään, Bildt toteaa.
Viimeisten puolentoista vuoden aikana Venäjän armeijan toimintakyky on hänen mukaansa taantunut ja joukkojen laatu heikentynyt, kun taas Ukrainan tekniset valmiudet taistelukentällä tuntuvasti parantuneet.
– Putin näyttää toki edelleen kuvittelevan, että hänen joukkonsa voivat saada Donetskin täysin hallintaansa. Hänen kenraalinsa pelkäävät puolestaan yhä seurauksia, joita heille aiheutuisi, jos he kertoisivat, että se ei ole mahdollista, Bildt jatkaa.
Todennäköisyydet ovat hänen mukaansa selvästi Putinia vastaan. Vaikka siviilikohteiden pommittamisella voi epäilemättä aiheuttaa suurta kärsimystä, pelkillä ilmaiskuilla ei ole koskaan sotia voitettu, eikä niin tapahdu myöskään Ukrainassa.
Samaan aikaan Ukraina on tehostanut omia keskipitkän ja pitkän kantaman drooni-iskujaan yhä syvemmälle Venäjän alueelle onnistuen lamauttamaan merkittävän osan jalostamokapasiteetista ja aiheuttamaan Kremlin kannalta poliittisesti tuskallisen polttoainekriisin.
– Todelliseksi käännekohdaksi saattaa kuitenkin muodostua Ukrainan pyrkimys Krimin ja Venäjän välisten huoltoyhteyksien katkaisemiseen, Bildt arvioi.
Venäjän helmikuussa 2022 aloittaman täysimittaisen hyökkäyksen tavoite eli koko Ukrainan sotilaallinen ja poliittinen alistaminen on osoittautunut Bildtin mukaan mahdottomaksi. Putin on siis epäonnistunut.
– On avoin kysymys, kestäisikö hänen valta-asemansa tulitaukoa, jossa hän tunnustaa tämän lopputuloksen. Lähes varmaa on kuitenkin se, että Krimin hallinnan menettämisestä hän ei voi selvitä.
Jos Putin olisi nyt järkevä, hän luopuisi aiemmista vaatimuksistaan ja hyväksyisi tulitauon, jota myös venäläisten enemmistö viimeisimpien mielipidemittausten mukaan vaikuttaisi toivovan. Mikäli hän jatkaa nykyisellä tiellään, hän tuskin saa edes pientä osaa Donetskista, mutta menettää erittäin todennäköisesti Krimin, Bildt toteaa.
– Valitettavasti Putin näyttää päättäneen pysytellä nykyisellä kurssillaan, joka vie kohti kuilun reunaa, hän kiteyttää.
Carl Bildt toimi Ruotsin pääministerinä vuosina 1991–94 ja ulkoministerinä 2006–14. Hänet tunnetaan aktiivisena ulko- ja turvallisuuspoliittisena keskustelijana, jolla on edelleen lukuisia vaikutusvaltaisia koti- ja ulkomaisia luottamustoimia.