Yle: Vantaan areenahanke jatkuu paljastuksista huolimatta

Selvityksessä ilmeni, että hankkeen taustahenkilö kytkeytyy epäiltyihin huijaustapauksiin Yhdysvalloissa.
Havainnekuva Vantaan Kivistöön suunnitellusta areenasta. Kuva: Arena 3.3 International Oy
Havainnekuva Vantaan Kivistöön suunnitellusta areenasta. Kuva: Arena 3.3 International Oy

Vantaan areenahankkeen taustahenkilö kytkeytyy epäiltyihin huijaustapauksiin Yhdysvalloissa, ilmeni Ylen MOT:n selvityksessä.

Selvityksen mukaan kansainvälisen sijoitusyhtiön EPower Capitalin varatoimitusjohtajana esiintyvä nainen liittyy useisiin väitettyihin sijoitushuijauksiin.

Siitä huolimatta hanke voi edelleen edetä, Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoo Ylelle.

– Minusta tässä ei ole noussut esiin mitään sellaista, ettei hanke voisi edetä, Timonen sanoo.

Hän painottaa, että Vantaan kaupunki ei ole hankkeessa osakas eikä myöskään taloudellisesti tue hanketta. Uudelle selvitykselle ei kaupunginjohtajan mukaan ole tällä hetkellä tarvetta, mutta tilannetta kuitenkin arvioidaan koko ajan.

Rahoitus on Timosen mukaan hankkeen oma asia.

Hanke on jättänyt rakennusluvan ja asiaa käsitellään Vantaalla parhaillaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Vantaalle suunniteltu areenahanke nousi keskusteluun viime viikkojen aikana, kun keskustelu Garden Helsingin valtiontukipäätöksestä alkoi.

Muun muassa tiistaisessa eduskuntakeskustelussa oppositiopuolueista esitettiin kysymyksiä siitä, miksi hallitus päätti tukea juuri Garden Helsinkiä eikä muita pääkaupunkiseudulle suunniteltuja areenahankkeita. Vantaan areenahanke sai keskustelun aikana monia mainintoja.

Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) nostaa viestipalvelu X:ssä esille MOT:n selvityksessä ilmenneet tiedot.

– Onko tämä se sama hanke mitä eilen eduskunnan istunnossa kehuitte ja piditte hyvänä ja esillä? Heinonen kysyy SDP:ltä viestipalvelu X:ssä julkaisemassaan päivityksessä.

– Onko näissä MOT väitteissä mitään perää? hän kysyy.

Vantaan Kivistön areenahankkeen rahoittajat ovat pitkään olleet hämärän peitossa. EPower Capitalin on kerrottu olevan mukana järjestämässä rahoitusta hankkeelle. Yhtiön on kerrottu tulevan hankkeen vähemmistöosakkaaksi ja kansainväliseksi sijoittajaksi.

Kansanedustajan mukaan vanhempien tukeminen vaatii konkreettisia toimia.
Kansanedustajan mukaan nyt olisi hyvä mahdollisuus korjata tehdyt virheet.
Uskottavuus voi saada julkisuudessa kolhuja, vaikka mitään väärää ei olisi tehtykään, Raine Tiessalo muistuttaa näkökulmassaan.
Mainos