EU-maat pääsivät sopuun uusista Venäjä-pakotteista

Kreikka sai läpi vaatimiaan poikkeuksia pakotepakettiin.
Euroopan unionin lippuja komission rakennuksen edessä Brysselissä. AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT
Euroopan unionin lippuja komission rakennuksen edessä Brysselissä. AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT

EU-maat ovat päässeet sopuun uudesta Venäjän-vastaisesta pakotepaketista. Kyseessä on 21. pakotepaketti.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä ottavansa tiedon sovusta tyytyväisenä vastaan.

– Samalla kun Ukraina on vahvistunut sotilaallisesti, pakotteemme jatkavat Venäjän sotatoimien taloudellisten perusteiden heikentämistä, von der Leyen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

EU lisää 32 uutta venäläistä pankkia maksuliikennekiellon listalle. Myös kryptovaluuttayrityksiä ja öljykaupan alustoja lisätään pakotelistalle.

Pakotteita kohdistetaan myös öljyvientiin.

– Jäädytämme öljyn hinnan ylärajan tarkistuksen vuodeksi, jotta Venäjän sotakoneisto ei hyödy markkinahäiriöistä.

Lisäksi toimia kohdistetaan myös aluksiin, jotka ovat osa Venäjän varjolaivastoa. Von der Leyenin mukaan vastaavaa ei ole aiemmin tehty.

– Lisäksi otimme tärkeän askeleen kohti venäläisten taistelijoiden virallista maahantulokieltoa EU:hun.

Pakotepaketti oli pitkään jumissa, koska useat maat vaativat siihen poikkeuksia toimista, jotka voisivat vahingoittaa niiden omia yrityksiä. Pakotteet vaativat jäsenmaiden yksimielisen hyväksynnän.

Brittilehti The Guardianin mukaan Kreikka sai läpi vaatimuksiaan uuteen pakotepakettiin. Maa sai poikkeuksen venäläisen maakaasun kuljetuskiellosta. Kreikkalainen Dynagas-varustamo saa jatkaa venäläisen nesteytetyn maakaasun kuljetuksia, mikäli kuljetusta koskeva sopimus on tehty ennen Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen alkamista.

Euroopan raja- ja merivartiosto Frontexin joukkojen vahvuus kasvaisi asteittain 30000 virkahenkilöön.
Euroopan parlamentti on huolissaan itäisiin raja-alueisiin kohdistuvista kasvavista hybridiuhkista.
Mainos