Viikonlopun säästä ennustetaan epävakaista

Lämpötilat nousevat viikonlopun ja ensi viikon mittaan.
Kapasenlahti ja Manniskylä Keuruulla 22. heinäkuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Kapasenlahti ja Manniskylä Keuruulla 22. heinäkuuta 2026. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Suomen lähistöllä liikkuu viikonloppuna ja ensi viikon alkupuolella matalapaineen alue, joka tuo sateita myös Suomen alueelle.

Ilmatieteen laitoksen 23. heinäkuuta tekemän ennusteen mukaan sää vähitellen lämpenee viikonlopun ja ensi viikon mittaan.

– Jos sadealueiden reitteihin ei tule suurta muutosta, idässä lämpötila voi nousta viikonloppuna yli 20 asteen. Ensi viikon alkupuolella hellelukematkin ovat idässä mahdollisia, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Oskari Rockas sanoo tiedotteessa.

Vaikka sateet painottuvat lauantaina ja sunnuntaina maan länsi- ja pohjoisosaan, myös idässä kuurottaiset sateet ovat viikonloppuna mahdollisia. Ennustetut sateet ovat kuitenkin runsaampia maan länsi- ja pohjoisosassa ja näillä alueilla päivälämpötila jää viikonloppuna pääosin 15 ja 20 asteen välille.

Alkuviikolla idän helteisen ja lännen viileämmän ilman rajapintaan voi muodostua rankkoja sadekuuroja ja ukkosia.

– Ennusteisiin liittyy epävarmuutta ensi viikon osalta, mutta viikon keskivaiheilla voi olla laajalti poutaista ja kesäisen lämmintä, Rockas sanoo.

Kuluneen viikon alkupuolella lämpötilat olivat paikoni jopa poikkeuksellisen koleita. Tiistaina maan eteläosassa ja keskiviikkona maan itäosassa päivälämpötilat olivat monin paikoin poikkeuksellisen tai harvinaisen koleita ja maan pohjoisosassa on useampana vuorokautena havaittu hallaa.

Seuraavien viiden vuorokauden aikana ennustetut päivälämpötilat ovat lännessä ja pohjoisessa keskimäärin muutamia asteita tavanomaista viileämpiä, kun taas idässä noustaan jo ajankohdalle tavanomaisiin lukemiin.

Ensi viikon maanantai saattaa tuoda säähän käänteen.
Alkavalle viikolle ennustetaan niin poutaa kuin sadettakin.
Lounaasta saapuva matalapaine vie helteet mennessään.
Mainos