Vaatteiden tunkkainen haju pesun jälkeen voi johtua pesukoneen pesuainelokerosta, kertoo yhdysvaltalainen Good Housekeeping. Usein unohtuva lokero voi kerätä pesuaineen ja huuhteluaineen jäämiä, kosteutta ja likaa.
Pyykinpesussa moni kiinnittää huomiota koneeseen, ohjelmaan, pesuaineeseen ja siihen, että vaaleat ja tummat vaatteet pestään erikseen.
Pesutulokseen voi kuitenkin vaikuttaa myös se, kuinka puhdas pesukoneen sisäosa on. Yksi tavallisista virheistä on olettaa, että pesuainelokero pysyy puhtaana itsestään, koska sen läpi kulkee vettä ja pesuainetta.
Good Housekeeping tuoteanalyytikko Noah Pinsonnault’n mukaan lokero kannattaa puhdistaa säännöllisesti.
– Pesuainelokero pitäisi puhdistaa, sillä pesuainejäämät, huuhteluaineen kertymät ja seisova kosteus voivat muodostaa tahmean kalvon, joka edistää hajua, hometta ja sienikasvustoa ajan mittaan.
Hänen mukaansa pesuaine ja huuhteluaine eivät aina huuhtoudu kokonaan pois pesuohjelman aikana. Jäämiä voi siksi kertyä vähitellen lokeroon ja sen ympärille.
Kertymät eivät vaikuta vain hajuun. Ajan mittaan ne voivat haitata myös koneen toimintaa, jos pesuaineen annostelu ei enää toimi kunnolla.
Ongelmaan on yleensä yksinkertainen ratkaisu. Pesuainelokero on usein tarkoitettu irrotettavaksi. Irrotusmekanismi voi olla huomaamaton tai piilossa, minkä vuoksi lokeroa saatetaan pitää kiinteänä osana konetta.
Pinsonnault neuvoo tarkistamaan pesukoneen käyttöohjeen ennen lokeron irrottamista.
Pesuainelokero kannattaa irrottaa kokonaan ja huuhdella lämpimällä vedellä, jotta jäämät irtoavat. Pinttyneeseen likaan voi käyttää pehmeää harjaa tai vanhaa hammasharjaa. Erityisesti nurkat ja pienet lokerot kannattaa käydä läpi huolellisesti.
Teräviä välineitä ja hankaavia puhdistimia on syytä välttää, sillä ne voivat vahingoittaa muoviosia ja koneen pieniä sisäisiä osia.
Puhdistusväli riippuu siitä, kuinka paljon pesukonetta käytetään. Useimmissa kotitalouksissa pesuainelokeron puhdistaminen kerran kuukaudessa riittää. Jos konetta käytetään paljon tai lokerossa näkyy jäämiä ja koneessa tuntuu viipyilevä haju, lokero kannattaa puhdistaa useammin.
Tunkkainen haju ei siis aina tarkoita, että vaatteissa, pesuaineessa tai pesuohjelmassa olisi vikaa.