Kotimaisia marjoja riittää yhä sekä herkutteluun että pakastimeen, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto. Mansikan pääsato on monella tilalla jo poimittu, mutta marjoja on edelleen tarjolla hyvin.
Liiton mukaan Suomen marjakesä on nyt parhaimmillaan. Tarjonta monipuolistuu heinäkuun lopulla, kun mansikan rinnalle nousevat muun muassa vadelmat, herukat, hunajamarjat ja karhunvadelmat.
Mansikka on kypsynyt tänä kesänä tasaisesti. Pitkiä hellejaksoja ei ole koettu, ja erot eri alueiden sekä lajikkeiden välillä ovat säilyneet koko kauden ajan. Siksi marjatiloilla ei ole nähty voimakkaita satopiikkejä, joissa sato kypsyisi samaan aikaan lähes koko maassa.
Heinäkuun lopulla kypsyvät vielä myöhäiset mansikkalajikkeet, kuten mehevä Malwina ja makea Salsa. Lisäksi kesäkuussa istutetut satotaimet alkavat tuottaa satoa. Mansikkaa saadaan edelleen myös tunneleista.
Kuluttajan kannalta tärkein neuvo on tarkistaa tilanne tilakohtaisesti. Mansikkasato voi olla yhdellä tilalla jo pääosin kerätty, kun taas toisella tilalla marjaa riittää yhä hyvin sekä tuorekäyttöön että säilöntään.
Erot johtuvat esimerkiksi tilan sijainnista, lajikevalikoimasta, viljelytekniikasta ja sääoloista. Joillakin tiloilla rankkasateet ovat voineet aiheuttaa satovaurioita.
Jos oman lähitilan mansikkasato on jo loppunut, marjatilanne kannattaa tarkistaa muilta tiloilta. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto ylläpitää verkkosivuillaan suoramyyntikarttaa, jonka avulla kuluttaja voi etsiä marjatiloja eri puolilta Suomea.
Mansikan lisäksi nyt kannattaa seurata vadelman tarjontaa. Avomaan vadelmasadosta odotetaan tänä vuonna hyvää. Kasvustot selvisivät talvesta hyvin, ja sateiden ansiosta marjoista on tullut kookkaita ja meheviä.
Herukkasadosta odotetaan keskinkertaista. Osa herukoista kärsi talvivaurioista, ja tertut jäivät tänä vuonna lyhyiksi. Riittävä veden määrä on kuitenkin kasvattanut marjojen kokoa, mikä korvaa osin pienempää marjamäärää.
Hunajamarjat ovat jo kypsiä, ja sato on normaalilla tasolla. Hunajamarja on Suomessa vielä melko uusi tuttavuus marjatiskillä. Sitä voi käyttää esimerkiksi piirakoihin ja hilloihin.
Pensasmustikkasadosta odotetaan hyvää, mutta sen kypsymistä saadaan odottaa vielä viikon tai kahden ajan. Sillä välin tarjolla on esimerkiksi karhunvadelmia, joita viljellään Suomessa lähinnä tunneleissa pitkän kasvukauden vuoksi.
Liiton viesti kuluttajille on selvä: kotimaisia marjoja on yhä saatavilla, vaikka oman tutun mansikkatilan satokausi olisi jo hiipunut. Nyt marjatiskeillä kannattaa katsoa mansikan lisäksi koko kotimaista valikoimaa.