Artikkelit: Venäjä

Moskovan rintama kärsii logistiikan lisääntyvistä tappioista, ja selustassa energiainfrastruktuuri ja puolustusteollisuus ovat jääneet suojattomiksi.
Historiallinen helmi on huutokaupassa. Lähtöhinta on vaivaiset 549 000 euroa.
Paikallisviranomaiset väittivät torjuntaohjusta drooniksi.
EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja torppasi ehdotuksen Saksan ex-kanslerin toimimisesta rauhanvälittäjänä.
Ruotsalaiskenraalin mukaan Itämeren turvallisuustilanne on heikentynyt entisestään.
Venäjän laivasto näyttää nyt peittävän kokonaisia ​​sukellusveneitä droonien vastaisilla verkoilla.
Moskovalaisen tuomioistuimen mukaan Ben Wallacen puheet legitimoivat terrorismia.
Henri Vanhasen mukaan Vladimir Putinin jälkeinen Venäjä ei automaattisesti tarkoita parempaa Venäjää.
Puolan varapääministerin mukaan vain epäonnistuneiden sotatavoitteiden tunnustaminen pakottaa Kremlin neuvottelemaan.
Alun perin ohjusta piti alkaa toimittaa Venäjän asevoimille vuonna 2020.
Kaspianmerestä on tullut Venäjälle ja Iranille tärkeä logistinen väylä.
Sean Wiswesserin mukaan huhut palvelevat Venäjän johdon päämääriä.
Venäjän luonnonvaraministeriön korkeaa virkamiestä varoitettiin vainotoimista.
Jarno Limnellin mukaan ilmoitus uudesta aseesta on osa Kremlin strategista viestintää.
Espanjan edustalle uponneesta rahtilaivasta on paljastunut lisätietoa.
Vladimir Putinin valta perustuu professorin mukaan illuusioon kontrollista, joka on nyt säröilemässä.
Rostehin toimitusjohtaja kävi Kremlissä esittelemässä maan lentokonetuotannon saavutuksia.
Ukrainan vahvistuminen ja Venäjän sisäinen ilmapiiri toimivat Kremlin tavoitteita vastaan.
Venäläisen imperiumin peruuttamaton auringonlasku on Stephen Blankin mukaan käynnissä.
Asiantuntija rauhoittelee puheita siitä, että Vladimir Putinin valta olisi romahtamassa.
Yhdysvaltojen ilmoittama tulitauko oli Venäjän johtajalle peruuttamaton arvovaltatappio.
Venäläislähteiden arvio on selvästi alhaisempi kuin Ukrainan esittämät luvut.
Diktatuurin sortumista on Michael McFaulin mukaan useimmiten vaikea nähdä ennalta.
Maiden välinen drooniyhteistyö on yhä kattavampaa.
Imperiumin hajoaminen saattaa olla Maksim Kalašnikovin mielestä pelkästään ajan kysymys.
Punaisella torilla järjestetty paraati oli aiempaa vaatimattomampi.
Mika Aaltola painottaa kulttuurivaihdon erottamista vihamielisestä symboliikasta.
Pohjois-Korean sotilaat marssivat Moskovan Punaisella torilla.
Jarno Limnellin mukaan Venäjän viesti tekee tilanteesta entistä arvaamattomamman.
Venäjä suunnittelee myös Venäjällä opiskelevien iranilaisten kouluttamista droonioperaattoreiksi.
Tori suljetaan pois Ukrainan iskusuunnitelmista paraatin aikana.
Asiantuntijan mukaan paine kasvaa Venäjän poliittisessa järjestelmässä.
Alaikäisiä on käytetty tilausrikollisuudessa liittyen ainakin huumekauppaan ja jengeihin. Ruotsissa heitä on värvätty myös Irania hyödyttäneisiin iskuihin.
Vuonna 2025 viisumihakemuksista lähes kolme neljästä kohdistui Ranskaan, Italiaan tai Espanjaan.
Jarno Limnellin mukaan Ukraina voi iskeä heikommin suojatuille alueille.
Ennätysalhainen työttömyys ei ole vahvuuden merkki, vaan kertoo asiantuntijan mukaan vakavasta työvoimapulasta.
Taustalla ovat Suomen strateginen sijainti, Nato-jäsenyys ja muuttunut ulkopoliittinen asema.
Entisen virkailijan mukaan järjestelmä on menettänyt otettaan tulevaisuuden määrittelystä.