Venäjän entinen luonnonvaraministeriön varajohtaja Denis Butsaev on vastaajana laajamittaista petosta koskevassa rikosoikeudenkäynnissä, kertoo valtiollinen uutistoimisto Tass.
Kiinnostavaksi asian tekee se, että Butsaev on Yhdysvalloissa.
Denis Butsaev jätti tehtävänsä omasta pyynnöstään huhtikuun loppupuolella. Riippumattoman verkkolehti Meduzan mukaan hän Butsaev matkusti ensin Valko-Venäjän Minskiin ja sitä kautta Georgian pääkaupunki Tbilisiin. Vain viikko tehtävänsä jättämisen jälkeen Butsaev oli jo saapunut Yhdysvaltoihin. Venäjän viranomaiset julkaisivat Butsaevista etsintäkuulutuksen kuitenkin vasta tiistaina, vaikka tämä ehti Yhdysvaltoihin jo vappuna eli melkein kaksi viikkoa aiemmin.
Petostutkinta koskee mediatietojen mukaan valtiollisen jätehuoltoyhtiö REO:n varojen kavallusta.
Riippumattoman Faridaily-sivuston mukaan Denis Butsaev on ensimmäinen korkea-arvoinen virkamies, joka on paennut Venäjältä hallinnon eliittiin kohdistamia sortotoimia ainakin pariin vuoteen.
Faridaily kertoo esimerkkinä entisen Venäjän puolustusministerin Sergei Šoigun lähipiiriin kuuluvien ihmisten vaino. Neljä Šoigun varaministeriä on asetettu syytteeseen, ja kaksi heistä on jo tuomittu 13 ja 19 vuoden vankeusrangaistuksiin. Viime kesänä liikenneministeri Roman Starovoit teki väitetysti itsemurhan syytteiden uhalla aiheutetun paineen takia. Faridailyn mukaan suosittu tapa välttää syytteet on lähteä sotaan Ukrainaa vastaan.
Denis Butsaev on taustoiltaan juristi, joka on työskennellyt IBM:n ja HP:n (Hewlett-Packard) Venäjän-toiminnoissa. Hän on toiminut myös lyhyen aikaa Belgorodin aluepiirin virkaatekevänä kuvernöörinä.
Faridailyn mukaan Butsaev olisi lähtenyt maasta todellisuudessa jo muutama päivä ennen eroilmoitustaan huhtikuun puolivälissä. Julkaisun lähteiden mukaan Butsaev on sikäli onnekas mies, että häntä varoitettiin ajoissa.