Moskovasta tehtiin ilmapuolustuksen linnake, muu Venäjä jäi heikommaksi

Jarno Limnellin mukaan Ukraina voi iskeä heikommin suojatuille alueille.
Pantsyr S-1 -ilmapuolustusjärjestelmiä on tuotu Moskovan katoille. AFP / LEHTIKUVA
Pantsyr S-1 -ilmapuolustusjärjestelmiä on tuotu Moskovan katoille. AFP / LEHTIKUVA

Moskovasta on tehty ilmapuolustuksen linnake ennen 9.5. voitonpäivän paraatia, toteaa kokoomuksen kansanedustaja, sotatieteiden tohtori Jarno Limnell.

– Sinne on keskitetty laajasti ilmapuolustusjärjestelmiä ja droonien torjuntakalustoa eri puolilta Venäjää. Kertoo, että Ukraina nähdään kykenevänä iskemään Venäjän ytimeen. Samalla Venäjä on haavoittuvampi muualla, hän kirjoittaa X-palvelussa.

Käytännössä tämä tarkoittaa kerroksellista puolustusta:

– Pitkän kantaman ilmapuolustus Moskovan ulkokehillä, liikkuvat torjuntayksiköt niiden takana ja lähitorjunta jopa rakennusten katoilla. Ilmapuolustus on rakennettu useaan päällekkäiseen suojavyöhykkeeseen, Limnell selittää.

Ilmatorjuntaa on tuotu näkyvästi kaupunkitilaan ja keskeisten kohteiden ympärille. Painopiste on erityisesti matalalla lentävien droonien torjunnassa, jotka ovat viime kuukausina osoittaneet kykynsä kiertää perinteisiä puolustusratkaisuja.

– Avoimiin lähteisiin perustuvat arviot puhuvat jopa sadoista siirretyistä järjestelmistä, mutta tarkkaa määrää ei voida varmistaa. Mittakaava on kuitenkin selvä: kalustoa on vedetty laajasti eri sotilaspiireistä, mikä väistämättä ohentaa suojaa muualla Venäjällä, Limnell toteaa.

– Pääkaupunki priorisoidaan nyt selvästi ja samalla muu Venäjä jää ohuemman suojan varaan. Tämä avaa Ukrainalle mahdollisuuksia iskeä kohteisiin, joissa ilmapuolustus on heikentynyt. Siksi realistista odottaa, että iskut kohdistuvat jatkossa yhä enemmän juuri näihin alueisiin.

Vladimir Putinin hallinnon viimeisetkin sisäpoliittiset pelimerkit on tutkijan mukaan käytetty.
Europarlamentaarikko katsoo Kremlin loukkaantuneen siitä, ettei Suomi enää hyväksy Venäjän tavoittelemaa erityisasemaa.
Venäjän duuman vaalit eivät ole merkityksettömät, mistä myös Kremlin päätökset kertovat, arvioi venäläistoimittaja.
Mainos