CEPA-ajatuspajan tutkijan Aleksandr Koljandrin mukaan Venäjän talouden suurin ongelma ei ole työttömyys vaan sen puute. Presidentti Vladimir Putin on korostanut 2,1 prosentin työttömyysastetta talouden vahvuutena, mutta todellisuudessa luku kertoo päinvastaisesta ilmiöstä.
Työvoimapula on ajanut talouden ylikuumentuneeseen tilaan. Yritykset kilpailevat pienenevästä työntekijäjoukosta nostamalla palkkoja ilman, että tuotanto kasvaa.
Tämä ruokkii inflaatiota, joka on pysynyt noin kuudessa prosentissa. Keskuspankki on joutunut pitämään ohjauskorkonsa peräti 14,5 prosentissa hillitäkseen hintojen nousua.
Koljandrin mukaan kyse ei ole yhdestä syystä vaan usean tekijän kasautumisesta, jota Ukrainan sota on pahentanut merkittävästi. Tutkija analysoi kriisiä Spectator-lehden kirjoituksessaan.
Ensimmäinen tekijä on väestökehitys. Venäjä kärsii yhä 1990-luvun syntyvyyden romahduksen seurauksista. Työikäiseen ikäluokkaan on nyt siirtynyt poikkeuksellisen pieni sukupolvi. Jo ennestään arvioitiin, että työikäinen väestö voi supistua miljoonilla lähivuosikymmeninä.
Toinen keskeinen syy on maahanmuuton väheneminen. Venäjä on pitkään paikannut väestötappiota Keski-Aasiasta tulevilla työntekijöillä, mutta määrä on viime vuosina pienentynyt selvästi. Monet siirtotyöläiset suuntaavat nyt muihin maihin, joissa palkka on parempi ja riskit pienemmät.
Miljoona miestä sopimussotilaiksi
Kolmas tekijä liittyy suoraan sotaan. Venäjä on rekrytoinut arviolta noin miljoona miestä sopimussotilaiksi viime vuosina. Lisäksi satojatuhansia on lähtenyt maasta mobilisaation pelossa. Tämä on poistanut merkittävän osan työikäisestä väestöstä siviilitaloudesta.
Neljäs tekijä on puolustusteollisuuden kasvu. Valtion voimakkaasti tukema ase- ja sotatarviketuotanto on vetänyt työntekijöitä pois muilta aloilta, mikä vaikeuttaa erityisesti siviiliteollisuuden toimintaa.
Seurauksena on erittäin kireä työmarkkinatilanne, jossa yritysten on yhä vaikeampi löytää työntekijöitä. Tilanne ei ole helpottumassa, sillä työvoimaa vapautuisi käytännössä vain talouden taantuman kautta. Tällöin puolustusala voisi imeä vapautuvat voimavarat nopeasti.
Aleksandr Koljandrin mukaan tilanne avaa myös näkökulman länsimaiden pakotepolitiikkaan. Työmarkkinoihin kohdistuvat toimet voisivat olla tehokkaampia kuin symboliset luksustuotteiden vientikiellot.
Mahdollisia keinoja ovat esimerkiksi siirtotyöläisten rahalähetyksiä välittävien maksujärjestelmien rajoittaminen, mikä vähentäisi halukkuutta tulla Venäjälle töihin. Samalla Keski-Aasian maiden koulutukseen ja työllisyyteen panostaminen voisi pitää potentiaalisia työntekijöitä kotimaissaan.
Lisäksi viisumimahdollisuuksien säilyttäminen tai laajentaminen venäläisille voisi kiihdyttää osaajien maastamuuttoa, joka on jo heikentänyt maan teknologista osaamispohjaa.
Koljandrin johtopäätös on selvä: Venäjän työvoimapula ei ole tilapäinen häiriö vaan rakenteellinen kriisi, joka voi pitkällä aikavälillä rajoittaa maan kykyä käydä sotaa ja ylläpitää talouttaan.