Artikkelit: Tanska

Mette Frederiksenin mukaan lähivuodet ovat hänen maansa kannalta ratkaisevia.
Ex-kenraali kuvailee presidentin lausuntoa puukoksi selkään.
Verkkoyhtiön mukaan häiriö koski sähköjä, vettä, lämmitystä ja tietoliikenneyhteyksiä.
Donald Trump vahvisti olevansa Grönlannin suhteen tosissaan.
Jeff Landryn mukaan Yhdysvallat ei aio valloittaa saarta.
Kirjeiden lähettämisen suosio on romahtanut viime vuosikymmeninä.
Tanska tilasi korkeatorjuntaa Euroopasta ja Sveitsi etsii tiedusteluaineiston käsittelyjärjestelmää Yhdysvaltojen ulkopuolelta.
Pääministeri ei tarkentanut, mitä palveluita rajoitus koskisi.
Viranomaisten huomio kohdistuu droonien lisäksi poikkeukselliseen toimintaan merialueella.
Päätös on vastaus Tanskan Suomelle tekemään pyyntöön.
Tuntemattomia drooneja havaittiin jälleen sotilaskohteiden yläpuolella.
Droonit lensivät Tanskan puolustusvoimien alueilla perjantaina.
Tanskan pääministerin mukaan drooni-iskut muodostavat hybridisodan alun Eurooppaa vastaan.
Droonilennot häiritsivät ainakin neljää lentokenttää maassa viime yön aikana.
Miehittämättömiä ilma-aluksia havaittiin myös sotilaskohteiden lähellä.
Tanska kutsui Yhdysvaltain lähettilään kuultavaksi.
Tanskan Ukrainalle antaman tuen kokonaismäärä on jo lähes kymmenen miljardia euroa.
Tanska on yksi maailman suurimmista uusiutuvan energian tuottajista.
Kööpenhamina suunnittelee myös hankkivansa uutta kalustoa vedenalaisen infrastruktuurin valvontaan.
Parlamentin puolustusvaliokuntaa johtavan Rasmus Jarlovin mukaan asehankintojen tuki saatetaan liittää Grönlanti-vaatimuksiin.
Kuningas Frederik X ja kuningatar Mary saapuivat valtiovierailulle.
Antti Häkkäsen mukaan Tanska on Suomelle tärkeä liittolainen.
Ruotsalaisnuoria houkutellaan rahalla Tanskaan tekemään väkivallantekoja.
Tutkimusjohtaja Hanna Ojasen mielestä EU:lla olisi paikka muistuttaa jäsenmaan puolustamisesta.
Tasavallan presidentin mukaan Donald Trump on itse ottanut jäänmurtajien tilaushankkeen esiin hänen kanssaan.
Uusilla CV90-rynnäkkövaunuilla pyritään täyttämään Naton vaatimuksia.
Kahta Ruotsin kansalaista epäillään terrorismirikoksesta Tanskassa.
Lääkealan yrityksen markkina-arvo on kovassa nosteessa.
Tanskalaisrikolliset rekrytoivat ruotsalaisnuoria murhiin ja pommi-iskuihin.
Peter Hummelgaardin mukaan väkivallanteot ovat seurausta turmeltuneesta kulttuurista.
Rikoskierre on johtanut rajavalvonnan kiristämiseen Juutinrauman sillalla.
Ukrainalaisten hävittäjälentäjien koulutus ulkomailla on jo loppusuoralla.
Polttoainetta on hankittu Rosneftin omistamalta intialaiselta öljy-yhtiöltä.
Ilmatorjuntafregatin ohjusjärjestelmät jumittuivat, kun sen kimpussa oli huthikapinallisten itsemurhalennokkeja.
Kuningatar Margareetan valtakausi kesti puoli vuosisataa.
Terroristiverkosto suunnitteli Tanskan suojelupoliisin mukaan iskua.
Volodymyr Zelenskyi kiitti maita uusimmista puolustuspaketeista.
Tanskan omalääkärijärjestelmässä lääkärit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia.
Ulkomaantiedustelun johtajaa ja entistä puolustusministeriä epäillään salaisten tietojen vuotamisesta.
Ajoneuvot ovat olleet Norjan asevoimien varastossa, mutta ne on nyt huollettu.