Artikkelit: Ulkomaat

Kyseessä on suurin sota Euroopassa sitten toisen maailmansodan, muistuttaa Andriy Yermak.
Viron suojelupoliisin entisen johtajan mukaan venäläisiltä ei puutu mielikuvitusta.
Venäjä kykenee tutkijan mukaan hämmästyttävään häiriköintiin suhteellisesta heikkoudestaan huolimatta.
Huumesota rantautui Belgiaan. Apuun on jouduttu hälyttämään jopa armeija.
Modernien asejärjestelmien käyttö tositoimissa voi tuottaa hyödyllisiä tiedustelutietoja kilpailijamaille.
Ulkoministerin mukaan alueelle tarvitaan nopeasti humanitaarinen tulitauko.
Venäläisjoukkojen väitetään edenneen Avdijivkan kaupunkialueelle.
Andriy Yermakin mukaan uudet konfliktit ravistelevat maailmaa, jos Vladimir Putin saa tahtonsa läpi.
Sotabloggarit tulkitsivat, että Venäjä vaatisi Alaskaa takaisin, mutta näin asetuksessa ei sanota.
Venäjän sisäministeriö kertoi hämmentäviä numeroita hyökkäyssodan alusta alkaen.
Venäläisjoukkojen murtaminen edellyttäisi laajempia iskuja kaukana rintamalinjojen takana.
Kyrylo Budanov arvioi, että Ukraina ei pärjää ilman mobilisaatiota.
Ruotsalaispoliitikon mukaan kriiseihin pitää varautua ajoissa.
Ukrainalaissotilaiden mukaan Venäjän suojaton jalkaväki on helppo maali lennokeille.
Iskuilla rintamalinjojen taakse voi olla psykologinen vaikutus Venäjällä.
Volodymyr Zeleneskyi ei voisi kuvitella allekirjoittavansa rauhansopimusta, jossa miehitetyt alueet olisivat osa Venäjää.
Yhteistyö Venäjän kanssa voi näkyä Pohjois-Korean koventuneessa retoriikassa.
Virkamieslähteiden mukaan Yhdysvaltojen tavoite on estää iskut meriliikennettä vastaan Punaisellamerellä.
Lähteiden mukaan huoli aseavun tulevaisuudesta kasvaa Valkoisessa talossa.
Kansanedustajan mukaan Venäjän riippuvuus vähäisistä tukijoistaan tulee kasvamaan.
Francois Heisbourgin mukaan Venäjä ei halua antaa lännelle aikaa panostaa puolustukseen.
Berliinissä ollaan edelleen erimielisiä siitä, mitä turvallisuuspolitiikan murros edellyttää.
Suopeammat sääolosuhteet ovat avittaneet Venäjän etenemistä.
Mark Galeottin mukaan Vladimir Putin ei ota uudelleenvalintansa suhteen riskejä.
Israelin ja Palestiinan joukot ovat ottaneet yhteen useilla paikoilla viikonlopun aikana.
Operaatio Avdijivkan alueella ei saavuttanut analyytikon mukaan tavoitteitaan.
Ukrainan iskukyky yltää Mick Ryanin mukaan syvälle Venäjän kriittiseen infrastruktuuriin.
Yhdysvaltojen joukkoihin on kohdistettu useita iskuja viime viikkoina.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes uskoo, että Suomessa ei tarvitse huolestua.
Kyrylo Budanovin johdolla Ukraina on onnistunut useissa iskuissa Venäjän maaperälle.
Rannikolla sijaitsevan maakaasuterminaalin tulipalosta on levinnyt runsaasti videomateriaalia.
Poliittisten päättäjien arkailulle voi Patrick Turnerin mukaan langeta hirvittävän korkea hinta.
Ukrainan asevoimien mukaan haavoittuneen evakuointi alkuperäisestä sijainnista olisi ollut vaikeaa, sillä hyökkääjän asemat olivat liian lähellä.
Ranskalaiset panssarihaupitsit ovat osoittautuneet tehokkaiksi Ukrainassa.
Myös vesihanat ja ovet lähtivät venäläisten matkaan.
Räjähteitä pudottavista lennokeista on vuoden sisällä siirrytty kamikaze-lennokkeihin.
Thierry Bretonin mukaan EU kykenee tuottamaan 1,3-1,4 miljoonaa tykistökranaattia vuoden loppuun mennessä.
Aljaksandr Lukašenkan mukaan aseita käytettäisiin ainoastaan tiukkaa protokollaa noudattamalla.
Venäjä pitää Naton Steadfast Defender 2024 -suurharjoitusta provokaationa.
Konstantin Malofejev on oligarkki Itä-Ukrainan nukkehallituksen ja ehkä myös Vladimir Putinin takana.