Artikkelit: Ulkomaat

Maan puolustusministeriön mukaan Kertšinsalmen silta on otettu kohteeksi.
Kremlin imperialistinen pakkomielle alkaa tutkijan mielestä saada itsetuhoisia piirteitä.
Venäläinen sotilashelikopteri lensi vain hieman turistien päiden yläpuolelta.
Ainoa sotaa eskaloiva osapuoli on Eerik-Niiles Krossin mukaan Vladimir Putinin Venäjä.
Pienelle ruotsalaislehdelle annettiin vuorokausi aikaa poistaa artikkeli.
Hyökkääjän armeija menettää Veiko-Vello Palmin mukaan jatkuvasti erityisosaajia.
Maan asevoimilla on suuria vaikeuksia korvata Ukrainan sodan aiheuttamia tappioita.
Ukrainalaisten raketti-iskun kerrotaan osuneen Antonivkan siltaa ylittäneisiin venäläisiin ammusrekkoihin.
Venäjän turvallisuuspalvelun mukaan Ukraina murhasi Daria Duginan.
Liz Trussin uskotaan voittavan toryjen kisan.
Venäläisten sanotaan sijoittaneen merkittäviä määriä polttoainetta Zaporižžjan voimala-alueelle.
Ukrainan presidentti tuomitsee Mariupoliin kaavaillun oikeudenkäynnin.
Viron ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja sanoo, ettei Venäjä osaa muuta kuin uhkailla.
Merijalkaväen sotilaiden kerrotaan vaikuttuneen suomalaisten toiminnasta talviolosuhteissa.
Alar Karisin mukaan Venäjän aloittama sota on herättänyt traagisen menneisyyden eloon.
Osa hyökkäyksen tukijoista on tyytymätön sotamenestykseen.
Pakotteet ovat ajaneet diplomaatit vaikeuksiin juuri ennen talven energiakriisiä.
Vangittu oppositiopoliitikko uskoo epäonnistuneen murhayrityksen tehneen Venäjän järjestelmästä entistä autoritaarisemman.
Doom-videopeli saatiin pyörimään John Deeren traktorin näytöllä.
Taistelu käytiin Pokrovskin yläpuolella Donetskissa.
Tukholman sairaaloissa hoidetaan nyt yli 200 koronapotilasta.
Filosofi Aleksandr Duginin tytär kuoli autopommi-iskussa.
Työntekijät eivät hyväksyneet seitsemän prosentin palkankorotusta.
Asiantuntija arvioi Venäjän jatkavan sotaa parempien vaihtoehtojen puutteessa.
Vuodesta 2022 uhkaa tulla maan rikoshistorian verisin.
Professori pelkää rikollisuuden heikentävän ihmisten luottamusta yhteiskuntaan.
Ukrainassa ei Ralf Sirénin mukaan ole kaatunut yhtään suomalaista.
Krimille tehtyjen iskujen arvioidaan aiheuttavan levottomuutta Venäjällä.
Ulkopoliittisen instituutin johtajan mukaan Kreml saattaa turvautua epäinhimillisiin nikseihin.
Kahden sotilaan kerrotaan loukkaantuneen välikohtauksessa Albaniassa.
Diana Janse vaatii maan hallitusta lisäämään välittömästi puolustusmenoja.
Ukraina viettää tiistaina itsenäisyyspäiväänsä.
Ilmatorjunta ampui ohjuksia lähellä turistien suosimaa rantaa.
Puolustusliitolla olisi tutkijoiden mukaan vankka mandaatti panostaa aseapuun paljon tähänastista enemmän.
Uusi tutkimus haastaa nykyisen karanteeniohjeistuksen.
PFAS-yhdisteitä on aiemmin pidetty lähes tuhoutumattomina.
Moderaattien Ulf Kristersson vaatii Ruotsin uutta rikospolitiikkaa.