Artikkelit: Ulkomaat

Asian on paljastanut Israelin tiedustelupalvelu Mossad.
Suuttunut juontaja joutui keskeyttämään haastattelun.
Avaruusyhtiön mukaan satelliittien tarve kasvaa tulevina vuosina.
Satelliittien mukaan sukellusveneitä on nähty Sevastopolin edustalla.
Venäjän presidentin mukaan nuoret tukevat joukkoja Ukrainassa.
Vladimir Putinin rauhan puhe on tutkijan mukaan halpa ja kyyninen vastaus Volodymyr Zelenskyin puheeseen USA:ssa.
Ex-tiedustelupäällikön mukaan sotatalouteen siirtyminen tietää kurjuutta kansalaisille.
LastPassin mukaan palvelulla on yli 33 miljoonaa käyttäjää.
Toni Alarannan mukaan vierailut palvelevat enää Ankaran etua.
Talouspakotteiden vaikutus on jäänyt odotettua heikommaksi lyhyellä aikavälillä.
Propagandistin mukaan Ukraina voi hyökätä lennokeilla kaupunkeihin.
Mobilisoidut ovat valittaneet, että heillä on pulaa monista perusvarusteista.
Presidentin neuvonantajan mukaan kansalaiset tukevat toisiaan vaikeana aikana.
Kävelyvauhtia etenevät nelikopterit näyttävät halukkaille turvallisen reitin Ukrainan joukkojen asemiin.
Videon mukaan selitys piilee pallon sisällä.
Laajan tutkimuksen perusteella venäläisen maahanlaskurykmentin sotilaat surmasivat ihmisiä järjestelmällisesti.
Marija Zaharovan mukaan Yhdysvallat ajaa Kiovaa vaarallisiin askeliin.
Mikko Kinnusen mukaan hyökkääjällä on tarve muuttaa sodan perusteita.
Venäjä tuomitsi Volodymyr Zelenskyin "Hollywood-tyylisen matkan" Yhdysvaltoihin.
Ukrainan presidentti piti puheen Yhdysvaltojen edustajainhuonessa.
Aluksen vuosia kestäneiden korjaustöiden ensimmäisen osan kerrottiin juuri valmistuneen.
Vankeja kidutettiin sähköllä ja ripustettiin roikkumaan telineistä.
Viimeisen vuorokauden aikana Venäjä olisi menettänyt 660 miestä.
Nasa luonnehtii hanketta erääksi kunnianhimoisimmista koskaan.
Ensimmäiset värväykset tehtiin Jekaterinburgissa.
Kremlin mahdollinen isku voisi pahimmillaan johtaa laajamittaiseen suurvaltasotaan.
Sergei Medvedevin mukaan Venäjällä puhkeaa väkivaltaisia levottomuuksia jo ensi vuonna.
Oleksiy Danilov varoittaa iranilaisia kouluttajia matkustamasta Ukrainan alueelle.
Yhdysvaltain presidentin ilmoittama aseapu sisältää kaksi keskeistä elementtiä.
Sotilaan mukaan panssarivaunuja käytetään yhä useammin tykistölle tarkoitettuihin tehtäviin.
Venäläisten ammustilanteen kerrotaan heikentyneen viime viikkoina.
Venäjän presidentin mukaan järjestelmä pitää modernisoida.
Harvinaiset kuvat päästävät kurkistamaan Kremlin sisäpiirin yksityiselämään.
Asiantuntijan mukaan kyseessä on aito rekrytointikampanja.
Ukrainan pitäisi päästä iskemään vähintään 150-250 kilometrin syvyyteen vihollisen alueelle.