Verkkouutiset

BND:n rakennus Berliinissä. Carlo Von Reyher/Wikimedia Commons/CC BY-SA 4.0

Vakoiluskandaali Saksassa: Tiedustelun työntekijää epäillään Venäjän vakoojaksi

Lehtitietojen mukaan vakoojia saattaa olla useita.

Saksan ulkomaantiedustelu BND:n työntekijä on pidätetty epäiltynä vakoilusta Venäjälle. Saksan yleisen syyttäjän tiedotteessa Carsten L -nimellä kutsuttu epäilty pidätettiin Berliinissä. Hänen kotiinsa ja työpaikalleen BND:n toimitiloissa suoritettiin myös etsintä.

Weltin tietojen mukaan vakoojia voi olla lisääkin. Tähän mennessä pidätyksiä on kuitenkin tehty vain yksi.

Pidätettyä tiedustelun työntekijää epäillään maanpetoksesta. Hänen kerrotaan luovuttaneen työssään hankkimaansa tietoa Venäjän tiedustelupalvelulle tämän vuoden aikana.

Saksan medioiden mukaan BND pääsi vakoojan jäljille sisäisen tutkinnan kautta. Syyttäjälle ilmoitettiin, kun riittävät todisteet oli kerätty.

Spiegelin mukaan Saksan liittokansleri Olaf Scholz sai tietää vakoiluepäilystä jo useita viikkoja sitten.

BND:n johtaja Bruno Kahl on todennut, ettei tapauksesta aiota toistaiseksi tiedottaa enempää julkisuuteen.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS