Artikkelit: Kotimaa

Valtiovarainministeriön mukaan ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poisto toisi valtion kassaan 220 miljoonaa euroa vuodessa.
Handelsbankenin henkilöasiakkuudet siirtyvät S-pankille kaupan yhteydessä.
Ensin uhrilta huijataan pankkitunnukset, jonka jälkeen hän saa soiton pankin nimissä.
Jarno Limnéllin mielestä vastuun vierittäminen Suomelle hyökkäyssotaa käyvältä maalta on syytä jättää omaan arvoonsa.
Rkp:n puheenjohtajan mukaan vihreästä siirtymästä pidetään kiinni.
Anna-Maja Henrikssonin mukaan hallitusneuvotteluissa on hyvin paljon työtä jäljellä.
Hallituksen muodostajan mukaan investoinnit tuovat Suomeen työpaikkoja ja kasvua.
Ääriliikkeisiin erikoistuneen tutkijan mukaan asia on oleellinen myös sisäiselle turvallisuudelle.
Energiasektori oli suurin kasvihuonekaasujen päästölähde vuonna 2022.
Tulli kertaa neuvoja kesämatkalta palaajille.
Kevään kääntyessä kesään juhlitaan valmistuneita ja moni pohtii oikeanlaista lahjaa vastavalmistuneelle.
Yksityinen sosiaalipalveluala on edelleen ilman uutta työehtosopimusta.
Professori Po-Shen Loh'n mukaan meidän kannattaa tunnistaa ja hyödyntää tekijöitä, joihin tekoäly ei pysty.
Hyvinvointialueiden erot käyvät ilmi ensimmäistä kertaa julkaistuista terveysindeksin tiedoista.
Jarno Limnéll luettelee kolme syytä, miksi nyt tulee kiinnittää huomiota Valko-Venäjään.
Hallan todennäköisyys on suurimmillaan perjantai- ja lauantaiöinä.
Kansanedustaja pitää kohtuuttomana tilannetta, johon tavallinen huoltamoyrittäjä on joutunut huoltamoketjun emoyhtiön takia.
Valmistajan ohjeiden perusteella pitkät väliaikaiset sillat olisivat vaatineet lisätukea.
Yksityinen palveluala työllistää yli 72 000 työntekijää.
Timo Laaninen on varma hallituksen syntymisestä.
Ministeriö esittää ammattiliittojen jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistamista verotuksessa.
Lentoyhtiö luopuu aikeistaan kiristää bisnesluokan käsimatkatavaroiden painorajoja.
Voimalaitokset rakennetaan Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen.
Ennustettua lännemmäksi siirtynyt korkeapaineen vyöhyke viilensi Suomen sään.
Kokoomuksen kirurgi-kansanedustajan mukaan terveyspalveluiden huippulaadun ylläpitäminen vaatii rohkeutta.
Järjestö esittää myös paikallisen sopimisen kieltojen poistamista lainsäädännöstä.
Hallituksenmuodostajan mukaan jokainen puolue tulee riittävällä tavalla kuulluksi Säätytalon neuvotteluissa.
Kokoomusedustaja toteaa edellishallitukselta puuttuneen velkaantumisen taittamisen suunnitelma.
Marko Kilpi esittää mahdollisuutta pitää henkilöä vankeudessa niin pitkään, kunnes vaaraa vakavan väkivaltarikoksen uusimisesta ei ole.
Kansliapäällikön mukaan sote-uudistus on juuri tuonut hyvinvointialueelle paljon samankaltaisia virkoja.
Ministerin mukaan suomalainen työmarkkinamalli on pahasti rikki.
Epävarma Venäjä toimii tutkijan mukaan katutappelijan logiikalla.
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan mukaan Suomea pitää uskaltaa uudistaa.
Testiaidan on tarkoitus olla valmis tänä kesänä.
Rkp:n hallitusneuvottelija on kokenut vaikeaksi maahanmuuttopaperiin tehdyn kompromissin.
Rkp:n hallitusneuvottelija pitää talouskuvaa haastavana.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hyvinvointialueiden on kyettävä nostamaan merkittävästi tuotetun kotihoidon määrää.
Välittäjien kautta kauppoja tehtiin yli kolmanneksen vähemmän kuin vuosi sitten.
Muuttojen yhteydessä voi sattua vakaviakin palo- ja vesivahinkoja.