Verkkouutiset

Teboil. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Teboilin yrittäjät eivät pääse irti sopimuksistaan

Kansanedustaja pitää kohtuuttomana tilannetta, johon tavallinen huoltamoyrittäjä on joutunut huoltamoketjun emoyhtiön takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kirjoittaa ahdinkoon joutuneista Teboil-huoltamoyrittäjistä.

Teboil-huoltoasemilta ainoastaan polttoainemyynti tilitetään venäläiselle emoyhtiölle Lukoilille.  Muusta Teboil-myynnistä on vastannut itse ketjuun kuuluva yrittäjä, mutta silti suomalaiskuluttajien boikotointi on kohdistunut kaikkeen Teboil-myyntiin.

– Kaikkeen myyntiin kohdistunut boikotti onkin osaltaan ajanut suomalaisia yrittäjiä ahdinkoon ja osan lopettamaan. Osa on jopa ajautunut konkurssiin, kirjoittaa Heinonen.

Ahdinkoa on pahentanut entisestään lokakuussa voimaan tullut EU:n pakoteasetus, joka kieltää kuntia ja valtiota hankkimasta mitään yrityksiltä, jotka ovat yli 50 prosenttisesti venäläisomistuksessa. Tämä iskee myös Teboiliin.

Heinonen on huolissaan siitä, etteivät huoltamoyrittäjät pääse irti Teboilista ja sen venäläisestä emoyhtiöstä.

– Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan noin kolmannes Teboil-kauppiaista onkin omistanut itse kiinteistönsä. Heidän kohdalla Teboilin ikeestä irtautuminen on ollut mahdollista, mutta silloinkin esteeksi on saattanut tulla myös erilaiset sopimukset Teboilin ja kauppiaan välillä. Vuokratiloista ei sitten olekaan värejä voinut vaihtaa.

Heinonen huomauttaa, että ”ainakaan toistaiseksi ei Teboil ole Suomesta vetäytynyt”.

– [M]utta jokin ratkaisu pitäisi löytää niiden yrittäjien kohdalle, jotka eivät sopimusteknisistä syistä pääse Teboilin alta pois tai tilojen omistussuhteet ajavat yrittäjän ahdinkoon.

Kansanedustaja pitää tilannetta näiden yrittäjien kannalta kohtuuttomana.

– Kyllä, ymmärrän yrittäjyyden riskin ja myös sopimusten velvoittavuuden, mutta nyt kyse on ollut sellaisesta tilanteesta mitä ei yrittäjän ole ollut helppo jos lainkaan mahdollista ennakoida ja tällaiseen varautua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)