Verkkouutiset

Kokoomuksen kansanedustaja Aura Salla. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Aura Salla: Tulevalle hallitukselle jätettiin kivikkoinen tie

Kokoomusedustaja toteaa edellishallitukselta puuttuneen velkaantumisen taittamisen suunnitelma.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja, tohtori Aura Salla kirjoittaa Turun Sanomissa, että tulevan hallituksen tiestä julkisen talouden vakauttamiseen ja toimivan arjen turvaamiseen pedattiin kivinen. Syynä on Sanna Marinin (sd.) hallituksen toteuttama pysyvien menojen kasvattaminen.

– Finanssikriisin hoidossa harjoitettu tiukan velkakurin politiikka on saanut viime vuosina runsaasti kritiikkiä. Suomen väistyvä hallitus otti vinkistä vaarin ja laittoi rahaa palamaan ohi kehysten ja velasta välittämättä, Salla toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Marinin hallitukselta myös puuttui suunnitelma ja askelmerkit siihen, miten velkaantuminen saadaan kuriin edes pitkällä aikavälillä.

Hän huomauttaa Suomen korkomenojen kasvavan kiihtyvää tahtia ja sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin kustannusten osoittautuneen ennakoitua korkeammaksi. Haasteet ovat samankaltaiset myös monilla Suomen euroalueen kauppakumppanilla.

EU:n häiriönsietokyky on kuitenkin vahvistunut eurokriisin aikaan tehtyjen uudistusten toimesta. Salla kuvaa unionin toimintaa viimeisimmissä kriiseissä yllättävänkin nopeaksi ja yhtenäiseksi.

Alueen talouden tukemiseen tarkoitettu suvereniteettirahasto ei edellytä yhteisvelan kasvattamista. Lisäksi taloutta voidaan hänen mukaansa tarvittaessa tukea valtiontukisääntöjä löyhentämällä. Myös vapaakauppasopimus Yhdysvaltojen kanssa tarvitaan.

– Olennainen asia on sisämarkkinoiden mahdollisimman vapaa toiminta sekä EU:n vahva kauppapolitiikka, hän kirjoittaa.

– Vihreää ja digitaalista siirtymää kannattaa tukea, mutta olennaista on, että näiden alojen yrityksillä on mahdollisimman hyvät edellytykset toimia ja kasvaa. Tämä edellyttää sääntelyn osalta ennakoitavaa, kannustavaa ja mahdollisimman vapaata investointiympäristöä sekä pitkän aikavälin riskirahoituksen kasvattamista unionissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)