Artikkelit: -FI

Keskustapoliitikon mukaan puolueen kannatusongelman taustalla on liian liberaali linja.
Varapuheenjohtajan mukaan osa hallituksen ministereistä linnoittautuu sellaisen tulkinnan taakse, ettei mitään voitaisi tehdä.
Tiedustelukenraalin mukaan Vladimir Putin on ollut vakavasti sairas jo parikymmentä vuotta.
Järjestö esittää huumeiden käyttöhuoneiden pilotointia Suomessa.
Annika Saarikon mukaan heikompien alueiden posiitivinen syrjintä on hyväksyttävää.
Matias Marttinen vaatii hallitusta avaamaan henkilöjunaliikenteen yhteydet kilpailulle koko Suomessa.
Ylinopeusrangaistukset romahtivat tilastojen mukaan puoleen normaalista.
Asianajajaliiton mukaan valtakunnansyyttäjä on osoittanut poikkeuksellista kyvykkyyttä ja ennakkoluulottomuutta sananvapauden tukemisessa.
Kokoomuksen puoluekokous saa puitavakseen 240 aloitetta.
Shakkimestarin mukaan Vladimir Putinin haaveet Ukrainan tuhoamisesta ovat olleet näkyvissä jo kauan.
Ministeriön mukaan uudessa apupaketissa on huomioitu ukrainalaisten tarpeet.
Heikki Hiilamon mukaan lapsilisien reaaliarvoa uhkaa romahdus.
Vladimir Putin vaikuttaa samaistavansa itsensä Pietari Suureen.
Kokoomus virittelee vaaliasetelmia, keskusta haikailee kadonneita kannattajiaan ja vasemmistoliitto purkaa Nato-miinaa.
Verohuojennuksia tarvitaan ministerin mukaan varsinkin itäisessä ja pohjoisessa Suomessa.
Esimerkit osoittavat, että Venäjän presidentti on varsin usein syönyt sanansa ja on toiminut toisin kuin on aiemmin sanonut toimivansa.
Kokoomuksen kansanedustaja huomauttaa, ettei aidon kansalaisjärjestön toiminta voi perustua vain valtiontukeen.
Venäjän kerrotaan kylvävän Hersonin alueelle 1950-luvulta peräisin olevia maamiinoja.
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää alle vuosi ja asemiin ajo alkaa olla käynnissä.
Opettajien liiton mukaan painostus on yhä yleisempää.
Eläinkokeiden perusteella alkuperäistä viruskantaa vastaan suunnattu rokote toimii edelleen hyvin.
Maan itäosien maaston oli ajateltu suosivan liikkuvaa sodankäyntiä.
Aluejohtajan mukaan hyökkääjä on pommittanut Kryvyi Rihin siviilikohteita.
Osa hyökkääjän joukoista on menettänyt taistelutahtonsa kovien tappioiden vuoksi.
Laseohjatut Bozok-ohjukset pystyvät iskemään nykyisiä asejärjestelmiä pidemmälle.
Kansanedustajan mukaan perusopetuksen laadun vahvistaminen on välttämätöntä.
Puoli vuosisataa vanhojen T-62-vaunujen panssarointia on yritetty vahvistaa erilaisilla virityksillä.
Vladimir Putin ja Aljaksandr Lukashenka ovat keskustelleet maiden yhteistyön näkymistä.
Tasavallan presidentin mukaan alueen Kansainliiton sopimuksessa sovittuun asemaan pitää kunnioittaa.
Määräaikaan mennessä virkaa haki 14 henkilöä, joista kaksi ei halunnut nimeään julkisuuteen.
Oleksi Reznikovin mukaan on liian aikaista puhua moderneista asejärjestelmistä.
Euroalueen inflaatio on kiihtynyt energian ja elintarvikkeiden hintojen nousun takia.
EU-parlamentti pyytää Eurooppa-neuvostoa aloittamaan unionin perussopimusten muutosprosessin.
Mai Kivelän mukaan kasvissyöjälapset jäävät useina päivinä ilman ruokaa.
Entinen Ahvenanmaan kansanedustaja ehdottaa maakunnan suojaamista sodalta "juridisella linnoituksella".
EK:n toimitusjohtajan mukaan sopimus käy liian kalliiksi.
Turun yliopiston hankkeessa laskettiin, minkä hintainen ruokakori mahdollistaa ihmisarvoisen elämän 2020-luvun Suomessa.
Järjestön mukaan palkoista sopiminen kannattaa nyt siirtää yrityksiin ja työpaikoille.