Keskusta esittää Suomeen erityistalousalueita

Annika Saarikon mukaan heikompien alueiden posiitivinen syrjintä on hyväksyttävää.
Annika Saarikko. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Annika Saarikko. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Keskusta esittää Suomeen perustettavaksi erityistalousalueita. Puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko puhui asiasta puoluekokouksen avajaisissa perjantaina.

Toimivia esimerkkejä löytyy Saarikon mukaan ulkomailta.

Positiivinen syrjintä on Saarikon mukaan hyväksyttävää ja satsaukset heikommille alueilla hyödyttävät muitakin alueita.

– Koko maa ei voi millään menestyä, jos heikommat ja erilaiset alueet putoavat kelkasta. Suomessa on tässä asiassa aika ottaa iso harppaus eteenpäin.

Hän myös ehdottaa, että erityistalousalueille myönnettäisiin verohelpotuksia ja muita helpotuksia, jotta ne voisivat paremmin panostaa työllisyyden lisäämiseen.

Saarikon mukaan keskusta näyttää olevan ainoa puolue, jota kiinnostaa koko Suomen pitäminen elinkelpoisena.

– Eikö muidenkin olisi aika herätä siihen, että koko Suomen menestys on merkittävää meille kaikille.

Hallinto-oikeus hylkäsi liiallisesta voimankäytöstä potkut saaneen opettajan valituksen.
Ministerin mukaan SDP on kuukausikaupalla käyttänyt heikkoa kasvua ja työllisyyttä todisteena hallituksen epäonnistumisesta.
Politikointi on ajoittain nakertanut luottamusta eduskunnan perustuslakivaliokuntaan. Vaihtoehtoja on haettu, mutta eduskunta ja valiokunta ovat pitäneet kiinni vallastaan, politiikan toimittaja Heikki Vento sanoo näkökulmassaan.
Mainos