Verkkouutiset

Suomen 39. eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Huudon määrä on vakio

Blogi

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää alle vuosi ja asemiin ajo alkaa olla käynnissä.
Juho Romakkaniemi
Juho Romakkaniemi
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja.

Kaikki neljä selkeintä eri hallituspohjaa saavat viimeisten mielipidekyselyiden mukaan tällä hetkellä yli 50 prosentin kannatuksen: nykypohjan lisäksi sinipuna, porvari- sekä sinivihreä hallitus.

Kokoomus mittautti maaliskuussa kaikkien aikojen korkeimman gallup-tuloksensa. Viimeisimmässä mittauksessa kannatus oli hieman pienempi, mutta puolue jatkaa kuitenkin ykkösenä selvällä erolla ennen sosialidemokraatteja. Vuosi on kuitenkin pitkä aika politiikassa. Tilanteet ja puolueiden kannatukset tulevat varmasti vielä muuttumaan moneen otteeseen. Kaikki on siis vielä auki seuraavan hallituspohjan ja Suomen tulevan suunnan suhteen.

Nykyisten mittausten kaltainen vaalitulos olisi kuitenkin poikkeuksellinen. Yleensä suomalaisessa monipuoluedemokratiassa ”ajaudutaan” hallituskoalitioihin kuin pakkoavioliitossa. Vaalitulos ja puolueiden omat sisäiset johtopäätökset vaikuttavat lopputulokseen enemmän kuin ohjelmalliset kysymykset. Lopputuloksena siitä on yleensä joukko pienimmän nimittäjän kompromisseja. Normaaliparlamentarismin oloissa, viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana, on vain kahdesti hallitus rakentunut muiden kuin kahden suurimman puolueen varaan. Nykyinen hallitus on niistä toinen. Antti Rinne halusi rakentaa maahan vasemmistolaisimman mahdollisen hallituksen. Jälki on sen mukaista.

Myös nykyisellä tuloksella ohjelmakysymykset voisivat ratkaista, mikä hallituspohja olisi paras. Jos kokoomus tulisi ykköseksi, voisi Petteri Orpo hallituksen muodostajana selvittää, mikä olisi paras pohja toteuttaa sen kansalaisilta suurimman mandaatin saanutta vaaliohjelmaa tulevalla hallituskaudella. Olisiko se sinipuna, porvarihallitus keskustan ja perussuomalaisten kanssa, vai sinivihreä hallitus keskustan, vihreiden ja RKP:n kanssa, kuten Vanhasen II hallituksen pohja oli?

Valtavat haasteet

Tulevalle hallitukselle ei voi luvata helppoa tehtävää. Suomen julkisen talouden tila on huolestuttava. Valtioneuvoston kehyspäätöksen yhteydessä julkaisema julkisen talouden suunnitelma kertoi, että koko ennustekaudella 2023-2026 valtio velkaantuisi tasaisesti noin 7 miljardia euroa vuodessa.

Suunnitelma ei kuitenkaan ota huomioon sote-uudistuksen todennäköisesti kasvavia kustannuksia palkkaharmonisaation ja hoitajien palkkavaateiden seurauksena. Lisäksi oletuksena on käytetty erittäin maltillista valtion velan korkoa. Kuluvan vuoden keskikoroksi uuden kymmenvuotisen velkakirjan osalta on oletettu 0,4 prosenttia. Se nousisi tästä kohti vuotta 2026 oletuksessa vasta 0,9 prosenttiin.  Maailma on kuitenkin parissa kuukaudessa muuttunut niin, että uuden 10-vuotien valtionvelan korko on jo nyt 1,5 prosenttia. Jos sekä menot että korot kasvavat suhteessa oletuksiin jo valmiiksi tasaisen alijäämäisessä budjettitaloudessa, ryhtyy velkaantuminen kasvamaan eksponentiaalisesti.

Julkinen talous ja valtiontalous ovat toki velkaantuneet ennenkin: 90-luvun alun lamassa sekä finanssikriisin ja eurokriisin myötä. Erona nykyiseen on, että aiemmin silloiset hallitukset ovat aina tehneet uskottavan keskipitkän aikavälin suunnitelman siitä, miten talous tasapainotetaan. Nykyisellä hallituksella sellaista ei edes ole ja se aikookin jättää nämä talouden suuret rakenteelliset ongelmat seuraajansa setvittäväksi.

Talous, työ ja tuottavuus

Suurin uudistustarve on työmarkkinoilla. Mahdollisuus sopia toisin yleissitovillakin aloilla on kirjattava lakiin. Vähintään yhtä tärkeää on muuttaa työlainsäädännössä olevat mahdollisuudet sopia toisin koskemaan myös yrityskohtaisia, ei valtakunnallisia, työehtosopimuksia. Työlainsäädännön on seurattava aikaansa. Todellisuus on jo ajanut ohi vain valtakunnallisiin, yleissitoviin työehtosopimuksiin perustuvasta mallista esimerkiksi kansantaloudellemme merkittävässä metsäteollisuudessa. Myös yrityksissä tehtyjen kollektiivisten työehtosopimuksien pitää olla lainsäädännön kannalta samalla viivalla.

Myös työttömyysturva, muu sosiaaliturva ja työn verotus on uudistettava reippaasti siten, että työn tekeminen ja vastaanottaminen sekä uralla eteneminen ja lisäansioiden hankkiminen on aina kannattavaa. Osaamisperusteinen maahanmuutto pitää uudistaa täysin. Nykyisen kafkamaisen byrokratian sijaan tänne töihin tai opiskelemaan tuleville pitää levittää punainen matto ja houkutella vielä jäämäänkin. Kilpailukyky, talouskasvu, työllisyys, tuottavuuskehitys, julkisen talouden kestävyys sekä kansalaisten vauraus ja hyvinvointi riippuvat uskalluksesta tehdä nämä uudistukset.

Huudon määrä on vakio

Jos näitä uudistuksia oikeasti halutaan saada aikaan, on muistettava muutama olennainen asia. Ensinnäkin uudistukset on kirjattava konkreettisesti hallitusohjelmaan ja toimeen on tartuttava heti vaalikauden alussa. Ei ole aikaa komiteoille, vuosia kestävälle lainvalmistelutyölle ja pitkällisille lausuntokierroksille. Pohjat pitää olla valmiina jopa lakitekstien luonnoksia myöten. Työn vaikeuskerroin kasvaa huomattavasti vaalien lähestyessä. Lisäksi vaikeiden päätösten positiiviset tulokset alkavat näkyä jo hallituskauden aikana.

Pitää myöskin valmistautua kohtaamaan vastustusta. Vastuunsa tuntevat päättäjät eivät voi jättää ratkaisuja työmarkkinajärjestöille. Samalla pitää muistaa, että koskettaessa työlainsäädäntöön ilman työmarkkinajärjestöjen konsensusta, on huudon määrä vakio. Yrititpä sitten tehdä minimaalisia tarkennuksia irtisanomissuojaan kuten Juha Sipilän hallitus tai reippaasti kerralla kaiken mitä tarvitsee, on valmistauduttava poliittisiin lakkoihin, ja siihen, että tori on täynnä Hakaniemen ay-väkeä. Jos päättäjä haluaa nousta valtiomiessarjaan, on uskallettava tehdä myös epäsuosittuja päätöksiä. Koska tekemättäkään ei voi jättää.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Suosittelemme

MAINOS