Helsingin pörssissä torjuntavoitto: ”Ei tämä vieläkään pirteältä näytä”
Konepajateollisuuden suuret yhtiöt tekivät pankkisektorin ohella hyvän tuloksen ensimmäisellä vuosineljänneksellä.

Geologi Asko Käpyahon mukaan uutta tietoa litiumesiintymistä on saatu muun muassa Kuortaneelta ja Kiteeltä.

Rustem Umerovin mukaan Venäjän presidentti ei ole muuttanut suunnitelmiaan.
Turvallisuusympäristön peruuttamattomaan muutokseen on Alar Karisin mukaan syytä sopeutua.
Maastopaloja on havaittu eri puolilla Suomea lauantain aikana yli 20 kappaletta.
Kiina pyrki arvion mukaan välttämään Venäjän ylistämistä.
Aisanostetta voi syntyä, mikäli kuorman painopiste on perävaunun akselin takapuolella.
Venäjän operaatio Harkovassa oli odotettavissa, mutta silti se pääsi yllättämään Kiovan päättäjät.

Pyöräilijä ei loukkaantunut tapahtuneessa vakavasti.
Heikki Vestmanin mukaan perustuslakivaliokunnan jäsenet arvioivat lakiesityksiä valtiosääntöoikeudellisesti perustuslain kirjaimen ja esitöiden sekä aiemman tulkintalinjan perusteella.
Voimakkainta vedenkorkeuden lasku on ollut Suomenlahden alueella
Robert Fico on jo lähellä positiivista ennustetta.
Vapaa-ajan asunnon muuttaminen asuinkäyttöön helpottuu ensi vuonna, kunhan muutos edistää vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta.
Ukrainan presidentti uskoo, että Kiinan mielipide vaikuttaa myös Venäjään.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja haluaa EU:n mukaan raja-aidan kustannuksiin.
Geenit eivät selitä lihavuuden lisääntymistä, arvioivat asiantuntijat.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)