Artikkelit: Venäjä

Ukrainan puolella taistelevat yksiköt ilmoittavat ylittäneensä rajan Kurskin ja Belgorodin alueilla.
Kuljetuskoneessa oli alustavien tietojen mukaan 15 henkilöä.
Ranska nousi SIPRI:n vertailussa ensi kertaa Venäjän ohi maailman toiseksi suurimmaksi aseviejäksi.
Sergei Mironovia on kutsuttu Venäjän politiikassa opportunistiksi ja peluriksi.
Dmytro Kuleban mukaan venäläiset ovat orjiakin kuuliaisempia Vladimir Putinille.
Anton Heraštšenkon mukaan yhä harvempi maa ostaa satelliittilaukaisuja Venäjältä.
Venäjä rekrytoi sen asevoimiin sotilaita myös ulkomailta.
Moskovan yliopiston opiskelija oli antanut verkolleen nimen "Slava Ukraini".
Useat maat ovat varoittaneet kansalaisiaan välttämään väkijoukkoja.
Yhdysvallat kertoi tiedustelutietoon pohjautuvasta huolestaan Kiinalle.
Maa on asettanut kuuden kuukauden vientikiellon hintojen vakauttamiseksi.
Presidentinhallinnon tehtävänä on saavuttaa yli 80 prosentin äänimäärä Vladimir Putinille.
Lähetystö julkaisi varoituksen, jossa kehotetaan välttämään väkijoukkoja.
Valtionyliopistossa opettavan professorin mukaan sorron alla on pidettävä kiinni ihmisyydestä.
Pääministerin mukaan Ukraina käy sotaamme ja puolustaa maanosaamme.
Mihail Kasjanovin mukaan Ukrainan voitto olisi Vladimir Putinin loppu.
Moldovan tiedustelupalvelun mukaan kansanäänestystä maan EU-jäsenyydestä ja presidentinvaaleja pyritään häiritsemään.
Bulgaria ei suostunut auttamaan Krimin sillan pommi-iskua koskevassa pyynnössä, valittaa Venäjän pääsyyttäjänvirasto.
Venäjän kommunistipuolue vaatii lännen tiedustelupalvelujen roolin tutkimista diktaattorin kuolemassa.
Suomi oli puhutteluun määrättyjen joukossa. Venäjän virkamiehet ovat loukkaantuneita.
Hyökkäyssota on ollut amerikkalaistutkijan mielestä Venäjän presidentin katastrofaalinen virhe.
Venäjän diktaattori on David Lagercrantzin mukaan välttämätöntä pysäyttää ajoissa.
Markku Jokisipilä ei luonnehtisi edellisten presidenttien Venäjä-linjauksia jälkisuomettumiseksi.
Ex-pääministeri Dmitri Medvedev esitteli karttaa nuorille suunnatussa tilaisuudessa.
Ukrainan tiedustelu saattoi olla vastuussa iskusta.
Vaaratilanteet ovat pakotteiden myöntä lisääntyneet Venäjän ilmaliikenteessä.
Asiantuntijan mukaan Venäjä lyö onnistuneesti kiilaa lännen yhtenäisyyteen.
Laajaa häirintää on havaittu aiemmin Kaliningradissa järjestettyjen harjoitusten yhteydessä.
Asiantuntijan mukaan Kiinassa seurataan tarkasti lännen ja Venäjän toimia Ukrainassa.
Ben Hodgesin mukaan ydinaseretoriikasta on Kremlille enemmän hyötyä kuin itse aseiden käytöstä.
Iskun alkuperäisenä kohteena arvellaan olleen läheinen öljyvarasto, jonka torjuntajärjestelmä sai lennokin putoamaan asuintaloon.
Kokoomusedustaja varoittaa, että itärajalla on käynnissä Venäjän hybridioperaatio.
Poliisi on pidättänyt Venäjällä mielenosoittajia, joiden kylteissä oli mainittu Aleksei Navalnyin nimi.
Rostecin johtaja on huolissaan uusien koneiden lentomatkustajien turvallisuudesta.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes yllättyi siitä, kuinka moni uskalsi surra kuollutta oppositiojohtajaa.
Omien satelliittien tuotanto on jäänyt reippaasti jälkeen kilpailijoista.
Maahanmuuttovirtojen ohjailulla voidaan luoda painetta länsimaille ja vaikuttaa vaaleihin.
Asiantuntijoiden mukaan länsi on pyrkinyt suorastaan varmistamaan, ettei Venäjän öljykauppaa häiritä liikaa.