Artikkelit: Luonto

Tutkijat korostavat pohjavesien hyvän hoidon ja suojelun merkitystä.
Eläimen karkumatka jäi lyhyeksi.
Kai Mykkänen kertoo asuneensa vuosikymmeniä kohteen lähialueella.
Kasvu on hidastunut, vaikka sää on jatkunut helteisenä.
Eläintä ei missään tapauksessa pidä lähestyä.
Etenkin lapset ja lemmikkieläimet on pidettävä pois sinileväisestä vedestä.
Suomen aluevesillä edellinen havainto tehtiin 2020 ja sitä edeltävä 1950-luvulla.
Järjestö vaatii tilanteeseen puuttumista.
Itikoiden torjumisessa tehokasta laventeliöljyä löytyy monista tavarataloista.
Loukkaantuneita lampaita jouduttiin lopettamaan tapahtumapaikalla.
Tyyneltämereltä saapuneen eläimen kosketus voi viedä ihmisiä sairaalahoitoon.
Viranomaisen mukaan suurpedon hakeutuminen ihmisasutuksen lähelle on aina potentiaalinen vaaratilanne.
Asiantuntijan mukaan torjuntaan kannattaa ryhtyä naapuruston yhteisillä talkoilla.
Kukinta oli tänä vuonna keskivertoa voimakkaampaa.
Osakas tarvitsee luvan taloyhtiön hallitukselta.
Hyttysen ininä nousi kyselyssä kaikista ärsyttävimmaksi ääneksi.
Karttasovellusta voi käyttää apuna suppilovahveroiden löytämisessä.
Kyseessä on kolmas Metsähallituksen tietoon tullut pyydykseen kuollut norppa tänä vuonna.
Moni syyllistyy samaan virheeseen linnunpoikasten kanssa.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti karhun kannanhoitosuunnitelman.
Sisävesien sinilevätilanne etenee keskikesälle tyypilliseen tapaan.
Voimakkaasti tuoksuvilla istutuksilla voi torjua ei-toivottuja vieraita.
Agria eläinvakuutus muistuttaa, että pienikin pudotus voi aiheuttaa vakavia vammoja.
UKK:n kansallispuistossa on jo ainakin kymmenen vatsatautitapausta.
Punkkitapausten määrä kasvaa hurjalla tahdilla.
Euroopan unionin jäsenvaltiot hyväksyivät suden suojeluaseman lieventämisen.
Hävittäminen kannattaa ajoittaa iltaan tai yölle.
Venäjälle matkalla ollut alus ajoi karille Itämerellä lähellä Ruotsia.
Kanelia kannattaa ripotella erityisesti paikkoihin, joista hyönteiset pääsevät sisään rakennukseen.
Pohjoisessa alkaa ainutlaatuinen hyttystutkimus, jonka tavoitteena on luoda hyttysennusteita.
Tuoksukin siitepölyä saapuu eniten kaukokulkeumana, mutta laji voi päätyä myös pysyvästi Suomeen.
Pauli Aalto-Setälän mukaan työtä on vielä tehtävänä.
Laji aiheuttaa maataloudelle mittavia satovahinkoja.
Vapaana kulkevat kissat tai koirat vaarantavat pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.
Näyttely esittelee hyönteisiä uudessa mittakaavassa.
Uusi virus löytyi maasta.