Keittiöstä löytyvä aine karkottaa muurahaiset pihalta

Myrkkyihin ei kannata heti tarttua, sillä muut ratkaisut voivat olla yhtä tehokkaita.
Muurahaisia Salossa. / LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN
Muurahaisia Salossa. / LEHTIKUVA / ANNI SAVOLAINEN

Kesäkausi tuo mukanaan tutun ongelman, kun muurahaiset valtaavat parvekkeen, terassin ja pihan.

Hyönteisten karkottamiseen on olemassa myrkytön ja edullinen keino, joka löytyy lähes jokaisen suomalaisen keittiöstä, kertoo Focus-media.

Kyse on valkosipulista, jonka voimakas rikkipitoinen tuoksu häiritsee muurahaisten suuntavaistoa niin pahasti, että ne välttävät käsiteltyjä alueita johdonmukaisesti.

Muurahaiset suunnistavat ympäristössään feromonihajujälkien perusteella, jotka työläiset jättävät kulkureiteille muiden löydettäväksi.

Valkosipulin voimakas tuoksu sekoittaa tämän hajusignaalin, jolloin uudet työläiset eivät enää löydä reittiä esimerkiksi parvekkeen sokeriastiaan.

Luonnollinen karkote

Tehokkain keino on valmistaa valkosipuliuute. Murskaa muutama valkosipulinkynsi astiaan ja peitä ne vedellä. Anna liota noin vuorokauden ajan, suodata neste ja suihkuta se muurahaisten kulkureiteille ja sisäänpääsykohdille.

Voimakas tuoksu toimii luonnollisena karkotteena ilman, että maaperä tai kasvit vaurioituvat.

Toinen vaihtoehto on asettaa kokonaisia valkosipulinkynsiä suoraan kukkaruukkujen multaan tai parvekelaattojen rakojen väliin. Tällöin tuoksu säilyy paikallaan pidempään. Kynsiä on kuitenkin syytä vaihtaa säännöllisesti, kun ne alkavat homehtua tai tuoksu heikkenee.

Älä käytä leivinjauhetta

Valkosipuli ei ole ainoa toimiva aine. Saksalainen T-Online listaa muiksi tehokkaiksi muurahaisten karkotekeinoiksi etikan sekoitettuna veteen suhteessa 1:1, sitruunan kuoren, laventelin, mausteneilikat, timjamin ja chilin.

Poimintoja videosisällöistämme

Niiden toimintaperiaate on sama kuin valkosipulilla, eli voimakas tuoksu häiritsee muurahaisten suuntavaistoa.

Myös kaneli on tehokas keino muurahaisten karkottamiseen. Mauste on lapsiperheille turvallinen vaihtoehto, sillä se on täysin myrkytön ihmisille. Kanelia voi ripotella suoraan muurahaisten kulkureiteille tai kynnysten viereen.

Sen sijaan asiantuntijat varoittavat käyttämästä leivinjauhetta tai hiivaa muurahaisten karkottamiseen, vaikka näitä keinoja netissä toisinaan suositellaan.

Aineet aiheuttavat muurahaisille tuskallisen kuoleman, eikä pesää saada poistettua, sillä työläiset korvautuvat nopeasti uusilla yksilöillä. Muurahaiset ovat ekosysteemissä hyödyllisiä eliöitä, jotka kannattaa karkottaa eikä tappaa.

Suomessa elää kymmeniä muurahaislajeja

Suomessa elää noin 60 muurahaislajia, joista yleisimpiä ovat mauriaiset, faaraomuurahaiset ja kekomuurahaiset.

Turun yliopiston muurahaistutkija Jouni Sorvari on aiemmin kertonut, että jos muurahaiset asettuvat pysyvästi sisätiloihin, taustalla on todennäköisesti rakennuksen kosteusongelma.

Luonnonvaraiset muurahaiset eivät hänen mukaansa tule toimeen pitkiä aikoja rakennusten normaalissa kuivassa ilmassa.

Ennaltaehkäisyssä tehokkainta on siisteys. Sokeripitoisten elintarvikkeiden kannet kannattaa pitää tiiviisti suljettuina, ruoanmurut pyyhkiä pinnoilta heti ja biojätesäkit viedä ulos säännöllisesti. Ikkunoiden ja ovien tiivistäminen estää muurahaisia pääsemästä sisään.

Ruotsi tukee Ranskaa useilla sammutulentokoneilla.
Espanjan hallitus julisti maastopalojen vuoksi kansallisen hätätilan.
Ampiaisten torjunnassa valepesä on suosittu niksi, mutta sen tehosta ei ole vahvaa näyttöä.
Mainos