Liikenneturva varoittaa loppukevään hirvivaarasta. Kolaririski on nyt koholla ylivuotisten hirvenvasojen sekä peurojen ja kauriiden takia.
Vaikka valtaosa hirvikolareista tapahtuu syksyllä, toinen piikki nähdään toukokuusta eteenpäin. Hirvilehmien karkottamat ylivuotiset vasat voivat Liikenneturvan mukaan toikkaroida tähän aikaan vuodesta miten sattuu, koska eivät ole vielä tottuneet liikkumaan yksin.
– Oma toiminta ratin takana tulisi olla sellaista, että tilanteeseen pystyisi reagoimaan mahdollisimman nopeasti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että keskitytään ajamiseen, havainnoidaan tienvierustoja ja varoituksia sekä pidetään ajonopeus kurissa. Ajonopeuden lasku antaa lisäaikaa reagoida äkilliseen tilanteeseen ja lieventää vammoja törmäyksen sattuessa, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Ari-Pekka Elovaara neuvoo.
Ajallisesti hirvieläinonnettomuudet ajoittuvat usein lähitunteihin ennen ja jälkeen auringonlaskun. Riski on suuri etenkin alueilla, joilla riista-aidat alkavat ja päättyvät.
Vuonna 2025 Suomessa tapahtui yli 13 000 riistaonnettomuutta, joista lähes 2 000 oli törmäyksiä hirven kanssa. Monilla alueilla peurat ja kauriit ovat hirviä yleisempi riski.
– Hirvistä tai kauriseläimistä varoittavat liikennemerkit ovat syystä siellä, mihin niitä on asetettu. Nopeuden alentaminen vähintään varoitusmerkin vaikutusalueella ei pidennä matkan kokonaiskestoa juurikaan, mutta sillä voi olla ratkaiseva merkitys onnettomuuden välttämiseksi, Elovaara linjaa.